MTV: Kansainvälistä menestystä niittävä suomalaisräppäri View asetti itsensä hengenvaaraan musiikkivideonsa kuvauksissa – ”Koin hypotermiaa”
Keski-Euroopassa uraa luova suomalaisräppäri View, eli Juuso Ruohonen julkaisi perjantaina 21. toukokuuta toisen albuminsa.
Ruohonen kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että levyn tekeminen on ollut hänelle hyvin terapeuttinen kokemus.
– Olen päässyt purkamaan levyllä asioita, mistä en päässyt vielä ensimmäisellä levyllä puhumaan, Ruohonen kertoo MTV Uutisille.
– Siinä puhutaan paljon mielenterveysongelmista, miten se vaikuttaa minuun ihmisenä sekä artistiminääni, hän jatkaa.
Uuden albuminsa lisäksi Ruohonen julkaisi myös lyhytelokuvan, jossa avataan, mitä itse albumi pitää sisällään.
Lyhytelokuvan tekoprosessi ei ollut aivan helpoimmasta päästä, sillä Ruohonen joutui laittamaan itsensä todella äärirajoille Etelä-Ranskassa ja Suomessa toteutetuissa kuvauksissa.
– Koin hypotermiaa kolme kertaa Ranskan päädyssä, kerran Suomessa. Siinä on myös kohta, jossa minut oikeasti lyödään kanveesiin, Ruohonen paljastaa.
Näet Ruohosen tuoreen lyhytelokuvan alta tai täällä.
Lähde: MTV Uutiset
Lue myös:
Sanni joutui omalla keikallaan onnettomuuteen – ”Sinä et v*tun luuseri lähde minnekään”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Huh, mitä rahastusta – totuus herttuatar Meghanin hilloista levisi julkisuuteen