Kuva: MTV3 Maisa Torppa Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa
MTV: Maisa Torpan Yökylässä-jakso aiheutti valtavan palautevyöryn Maria Veitolalle – ”Ihmiset menevät todella kierroksille”
Huippusuositun Yökylässä Maria Veitola -ohjelman juontaja Maria Veitola avautuu MTV Uutisten haastattelussa saamastaan palautteesta liittyen tähdittämänsä tv-sarjan uusimpaan kauteen.
Veitola kertoo artikkelissa viime keväänä alkaneen koronatilanteen jännittäneen häntä etukäteen. Veitolaa pelotti aluksi, että ohjelman vieraat olisivat kuvauksissa hyvin ahdistuneita ja itkuisia, mutta sen sijaan monelle yökylävierailu tuntuikin olevan suuri onnenhetki ja helpotus.
– Kausi oli ehkä kaikin puolin aika lempeä, ja luulen, että olosuhteet vaikuttivat siihen aika paljon. Kivoja ja helpottuneita kohtaamisia, Veitola kuvailee MTV Uutisille.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Eniten palautetta Veitola paljastaa saaneensa vierailustaan mediapersoona ja seurapiirikaunotar Maisa Torpa luona. Veitolan mukaan jakso jakoi ihmisten mielipiteet vahvasti kahtia. – Oli paljon ihmisiä, jotka kokivat mieletöntä oivallusta sen äärellä ja tykkäsivät siitä, että menin tapaamaan Maisaa siinä missä ketä tahansa muutakin, enkä ollut kauhealla asenteella liikenteessä, Veitola toteaa. – Sitten oli toisaalta tosi paljon ihmisiä, jotka olivat minulle tosi vihaisia siitä, etten pakottanut häntä kertomaan totuutta hänen elämästään tai Jari-Matti Latvalan ja hänen suhteesta ja pettämisestä, hän jatkaa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. MTV Uutisten artikkelin mukaan Veitola ei ole pitkän uransa aikana saanut koskaan vastaavanlaista reaktiota yleisöltään. Häntä ihmetyttää, miksi ihmiset toivovat hänen utelevan Torpan yksityisasioista törkeällä tavalla ohjelmassa, jonka päätarkoituksena on tuoda vieraiden elämää esille näiden omilla ehdoillaan. – On vähän eri asia, jos kyseessä on esimerkiksi poliitikko, joka käyttää yhteiskunnallista valtaa ja tekee päätöksiä, jotka koskevat meitä kaikkia. Silloin voi ja pitääkin kovistella, Veitola painottaa. – Mutta jos kyseessä on ihmisen yksityiselämä ja hän haluaa kertoa oman puolensa tarinasta, niin miksi minun pitäisi olla joku Suomen kansan lähettiläs ja vaatia hänet tilille asioista, joissa kukaan muu ei ole ollut paikalla? Veitola kuvailee olleensa häkeltynyt vastaanottamastaan palautteesta. – En muista kenenkään muun päähenkilön herättäneen tuollaisia tunteita. Ihmiset menevät hänen äärellään todella kierroksille.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Lue myös: Maisa Torppa yllättää: Lapsi tulossa – katso kuva vauvamahasta! MTV: Maisa Torppa otti silikonirinnat missikisan omistajan painostamana – ”Tekis mieli vetää päin pläsiä” Maisa Torppaa kiristettiin lehtikuvauksissa – pakotettiin riisuutumaan alusvaatteisilleen vasten tahtoaan
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan