Kuva: AOP
MTV: Viivi Altonen paljasti yhdistävän tekijän Miss Universum -voittajista: ”Kun on itse luomu, niin toivoisi, että sitä arvostetaan kilpailuissa”
Yhdysvalloissa järjestetyssä Miss Universum -kilpailussa Suomea edustanut Viivi Altonen kertoo MTV:n haastattelussa avoimesti ihmettelevänsä yhtä seikkaa kilpailun kärkikastiin valituissa kaunottarissa.
Kilpailun voittajaksi kruunattu meksikolainen Andrea Meza, ensimmäinen perintöprinsessa, brasilialainen Julia Gama ja toiseksi perintöprinsessaksi yltänyt Perun Janick Maceta ovat nimittäin korjanneet ulkonäköään kauneusleikkauksilla.
– Kun näytämme esimerkkiä ja mallia muille nuorille tytöille, niin mitä se kertoo siitä, jotka valittiin, Altonen pohtii.
– Kun on itse luomu, niin toivoisi, että sitä arvostetaan kilpailuissa, hän sanoo ja jatkaa, ettei hänellä sinänsä ole mitään kauneusleikkauksia vastaan.
Altosen mukaan paikalla olleen yleisön reaktiot olivat ristiriitaisia ja voittajille myös buuaattiin avoimesti.
– Mietin, että mitä täällä tapahtuu. Kaikilla on erilaisia spekulaatioita. Ehkä tänä vuonna tuomarit etsivät jotain ihan erilaista kuin aiemmin.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Viivi Altonen ei sijoittunut kilpailussa 21 parhaan joukkoon.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lähde: MTV Lue myös: Viivi Altonen avautuu Miss Universum -kisojen jälkeisistä tuntemuksistaan – ”Tämä ei ole minun matkani loppu” Miss Universum on meksikolainen Andrea Meza, 26! – Viivi Altonen ei päässyt 21 parhaan joukkoon
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin