Salatut elämät -sarjassa Sallan roolia näyttelevä Hanna Kinnunen on viime aikoina saanut kiihkeää palautetta Salkkarit-faneilta. Syy tähän löytyy poikkeuksellisen dramaattisista juonenkäänteistä, joiden keskiöön Salla-hahmo on kuluneen talven aikana joutunut.

Salla on tällä hetkellä sarjassa raskaana, eikä lapsen isää ole vielä paljastettu yleisölle.

– Monet ovat laittaneet minulle sellaista viestiä, että ”voitko pliis jo kertoa kuka se on” ja ”onhan se Gunnar, sano nyt, että se on Gunnar”. Tämä on hyvin hauskaa, ja sanotaan näin, että minä tiedän kenen kanssa Salla saa vauvan, mutta paljon ehtii vielä tapahtua ennen kuin se selviää katsojille, Kinnunen kuvailee Metropolille Salattujen elämien pressitilaisuudessa.

Kinnunen on vuosien saatossa tottunut saamaan runsaasti palautetta faneiltaan, sillä Sallan rooli herättää tavallisestikin ihmisissä melko vahvoja tunteita.

– Eniten ihmisiä kuitenkin hämmästyttää se, että minä oikeasti näyttelen Sallaa. Kerta toisensa jälkeen saan kuulla siitä, kuinka Salla on niin erilainen kuin millainen todellisuudessa olen, hän toteaa nauraen.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Useat suomalaiset pohtivat myös sitä, kuinka Kinnunen kykenee suoriutumaan hektisestä arjestaan.

– No siis nukkumalla ihan liian vähän, Kinnunen heittää.

– Eihän tässä mitään järkeä olekaan, hän jatkaa vitsailuaan.

– Oikeasti olen hirveän onnellinen siitä, kuinka monipuolisesti saan tehdä asioita arjessa. Nautin niin paljon, kun saan yhden päivän aikana olla radiojuontaja ja toimittaja, tehdä mielenkiintoisen haastattelun jonkun vieraan kanssa, ja sitten tulen tänne aivan eri maailmaan ja näyttelen, taiteilen ja teen draamaa ja viihdettä.

Kinnusen mukaan hänen persoonansa on kuin tehty tehokkaaseen suorittamiseen.

– Saan paljon aikaan lyhyessä ajassa. Tämä on tavallaan kokonainen elämäntapa, ja jos siitä ei pitäisi, niin sitten se olisi hirveän stressaavaa. Paljon aikatauluttamista ja suunnitteluahan tämä vaatii.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Hiljattain Kinnusen perhettä kohtasi suuri suru, kun näyttelijän vanhempien hankkima kolmekuinen koiranpentu menehtyi yllättäen. Kinnunen kuvaa tilanteen olleen shokeeraava koko perheelle.

– Se oli varsinkin lapsille ja toki meille kaikille muillekin todella suuri järkytys, Kinnunen huokaisee.

– Mutta toisaalta kyse on kuitenkin lemmikistä, ja on omistajan vastuulla pitää huolta siitä, että eläimellä on kaikki hyvin ja tarjota apua silloin kun tiedetään, että toinen sairas. Silloin täytyy tehdä ratkaisut eläimen ehdoilla, jotta tämä ei joudu kärsimään.

Vaikka kuluneet viikot ovat olleet vaikeita, haluaa Kinnunen muistaa kaikki ne kauniit hetket, jotka sai pennun kanssa viettää.

– Onneksi ehdimme luomaan ihania, yhteisiä muistoja. Meillä oli aivan upea joulu, jota juhlimme Rukalla mökkitunnelmissa. Koiranpentu oli siellä mukana ja kaikki sujui ihanasti. Täytyy vain yrittää vaalia näitä hyviä muistoja, hän kiteyttää.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Kuluneen vuoden aikana Kinnunen on onnistunut pistämään elämäntapansa kokonaan uusiksi, ja nykyisin hänet voi bongata treenin parista peräti kuusi kertaa viikossa.

– Tämän vuoden teemaksi olen kuitenkin valinnut sen, että oppisin lepäämään tarpeeksi, Kinnunen hymyilee.

Lue myös:

Hanna Kinnusen perhettä kohtasi suuri suru – avautuu vihdoin vaikenemastaan aiheesta: ”Teen tämän raskain mielin”

Salkkarit-tähti Hanna Kinnunen teki massiivisen elämänmuutoksen – näin tavoite täyttyi: ”Nälkä kasvaa syödessä”