Näin hurjasti pääministeri Sanna Marin tienasi – hurja tuloero miehensä Markus Räikkösen kanssa!
Pääministeri Sanna Marin on yksi Suomen kovatuloisimpia poliitikkoja. Hän tienasi vuonna 2021 hurjat 200 890 euroa. Mätkyjä hän sai maksettavakseen 5 303 euroa.
Hänen tulonsa ovat olleet myös aikaisempina vuosina yhtä hurjat. Vuonna 2020 Sannan tulot olivat 205 689 euroa, kun taas vuonna 2019 tienasi huikeat 120 923 euroa.
Sannan aviomiehen, kansainvälisessä firmassa sijoittajana työskentelevän Markus Räikkösen tulot olivat viime vuonna 85 823 euroa. Mätkyjä hän joutuu maksamaan 980 euroa.
Lähes 20 vuoden suhde
Sanna Marin alkoi seurustelemaan miehensä Markus Räikkösen kanssa yli 18 vuotta sitten. Pariskunta asteli avioon kesällä 2020, ja heillä on 4-vuotias tytär, Emma.
Sanna nähtiin hiljattain Maria Veitolan luotsaamassa Vuoroin vieraissa, Maria Veitola -ohjelmassa, jossa hän pui suhdettaan.
Marin alleviivasi vahvasti hänen ajattelevan, että parisuhteessa on tärkeää antaa toiselle tilaa olla täysin oma itsensä. Hän sanoi olevansa kiitollinen Markus-puolisonsa joustavuudesta ja kärsivällisyydestä, mikä mahdollistaa hänen uransa poliitikkona.
– Olemme tavanneet niin nuorena, 18-vuotiaana, olemme kasvaneet yhteen ja meidän dynamiikkamme on ollut aina todella symbioottinen, Marin kuvaili ohjelmassa.
– On ollut helpompi antaa tilaa toiselle, koska on nuoruudesta asti ollut niin tiivis, hän lisää ja painaa kaksi sormea kiinni toisiinsa.
Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin