Nanna Karalahti kannustaa pysymään kotona: ”Mikään asia ei ole niin tärkeä, että minun tarvitsisi kohdata ketään”
Hyvinvointialan yrittäjä Nanna Karalahti, 31, on monen muun ihmisen tavoin päättänyt eristäytyä kotiinsa koronavirusepidemian vuoksi.
Karalahti avautuu pääöksestään uusimmassa Instagram-julkaisussaan.
– Kannan vastuun siitä, että minä eikä kukaan perheenjäseneni aiheuta kenellekään tartuntaa. Kannan vastuuni, jotta suojelen riskiryhmää, hoitohenkilökunnan kuormaa ja kaikkia kansalaisia. Mikään asia tällä hetkellä ei ole niin tärkeä, että minun tarvitsisi kohdata ketään ihmistä. Tilaan ruoat kotiin, rakastan kotiani, ulkoilen paljon, treenaan, luen, hengitän ja vietän kullanarvoista aikaa pienten lasteni kanssa, hän kirjoittaa.
Karalahti vakuuttaa, ettei ole peloissaan tai ahdistunut tilanteen vuoksi. Hän näkee vastoinkäymisissä myös paljon hyvää.
– Pysähtyminen / vastoinkäymiset ja epäonnistumiset ovat aina tuoneet mua lähemmäksi itseäni. Vaikka nyt tuntuisi pahalta, niin tämä on vaan hetkellistä.
Nanna Karalahti on naimisissa entisen jääkiekkoilija Jere Karalahden kanssa. Pariskunnalla on kaksi lasta, Jax ja Alexia.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja