Nightwish-yhtyeeltä shokki-ilmoitus – ”Syyt tähän päätökseen ovat henkilökohtaiset”
Nightwish-yhtye ilmoittaa jäävänsä keikkatauolle määrittelemättömäksi ajaksi. Yhtye tekee viimeiset keikat ennen keikkatauolle jäämistä kesäkuussa 2023.
– Syyt tähän päätökseen ovat henkilökohtaisia, ja olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että niiden tiedostaminen on elintärkeää bändin hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta. Olemme edelleen toistemme parhaita ystäviä, eikä Floorin raskaudella tai bändin jäsenten omilla projekteilla ei ole mitään tekemistä tämän ratkaisun kanssa, yhtye kertoo lähettämässään tiedotteessa.
Nightwishin on tarkoitus aloittaa uuden albumin tekeminen heinäkuussa. Yhtye on päättänyt, ettei tule tekemään keikkoja tulevaan levyynsä liittyen.
– 12 uutta kappaletta sisältävä albumi näkee päivänvalonsa vuonna 2024, samoin kuin kolme uutta musiikkivideota! Bändi aloittaa levyn työstämisen Kiteellä heinäkuussa. Pysykää kuulolla, päivityksiä ja tunnelmia on luvassa legendaariselta Nightwish -bändileiriltä ja studiosta kesästä alkaen, yhtye jatkaa tiedotteessaan.
Lue myös:
Nightwish-yhtyeen Floor Jansen sairastui vakavasti: ”Pelottavinta on se, että luulin olevani terve”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia