Nightwish-yhtyeen Floor Jansen sairastui vakavasti: ”Pelottavinta on se, että luulin olevani terve”
Nightwish-yhtyeen laulaja Floor Jansen kertoo Twitterissä, että hänellä on diagnosoitu rintasyöpä. Hän kertoo saaneensa diagnoosin kaksi viikkoa sitten, mutta joutuvansa leikkaukseen tällä viikolla.
– Syöpä ei ole aggressivinen, eikä se ole levinnyt, Jansen kirjoittaa.
– Syöpä on sanana järkyttävä. Kaikki elämässä tärkeänä pitämäsi asiat vaihtuvat minuuteissa. Nyt haluan vain olla taas terve. Haluan nähdä tyttäreni kasvavan naiseksi. Haluan elää! Ja pelottavinta tässä diagnoosissa on se, että luulin olevani terve. Minä en tuntenut syöpää, en tuntenut sen olevan minussa ennen kuin menin 40-vuotiaana naisena mammografiatarkistukseen.
– Jos en olisi mennyt, kasvain olisi jäänyt huomaamatta. Vuoden päästä kasvain olisi ollut huomattavasti isompi. Ajatus siitä saa minut jakamaan tarinan kanssanne. Mammografia on hengenpelastaja. Se on epämiellyttävää ja saatat ajatella, että rinnoissa ei ole kuitenkaan mitään, mutta meni silti tutkimuksiin.
Leikkauksen jälkeen Floorilla on edessä kolme kuukautta kestävä sädehoitojakso. Sairastumisesta huolimatta Floorin katse on jo tulevaisuudessa, sillä hänen on tarkoitus lähteä marraskuussa Nightwishin kanssa Euroopan-kiertueelle.
Lue myös:
Yllätysilmoitus! Marko Hietala jättää Nightwish-yhtyeen: ”Minulla on kaikki hyvin”
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn