Kuva: Instagram Niina Kuhta
Niina Kuhdan kasvainten leikkaus epäonnistui ja oireet palasivat – ”Otin tämän riskin”
Miss Plus Size -kisan vuonna 2018 voittanut hääalan yrittäjä Niina Kuhta, 39, on kertonut avoimesti kohdustaan löytyneistä kasvaimista, jotka leikattiin marraskuun lopussa. Hän kirjoitti Metropolille pitämässään blogissa jäävänsä pitkälle sairauslomalle ison leikkauksen jälkeen.
Nyt Niina on kertonut Facebook-tilillään kuulleensa tällä viikolla ikäviä uutisia.
– Jännitti, että mitenköhän toivun leikkauksesta ja onko leikkaus onnistunut ja oireet kadonneet. Sairaalasta päästyäni 6 päivän jälkeen paraneminen oli nopeaa ja tuntui, että pääsen nopeasti kiinni ”normaaliin” elämään, hän kirjoittaa.
– Viikon verran sain nauttia tunteesta, että kyllä se tästä, kaikki menee hyvin. Jännitin kaikkea todella paljon, hän jatkaa.
– Eilen selvisi, että leikkaus epäonnistui. Kaikkia kasvaimia ei saatu pois pelastamatta kohtua. Otin tämän riskin, Niina kertoo.
Hän toteaa, että lääkärit ovat varmasti tehneet parhaansa. Epäonnistunut leikkaus on kuitenkin johtanut nyt siihen, että Niinan oireet ovat palanneet samanlaisina, kuin ne olivat ennen leikkausta.
– Olen vähintäänkin itkuisen neuvoton. Ei hitto, et voi olla mieli maassa, hän kirjoittaa ja kertoo olevansa edelleen sairauslomalla joulukuun loppuun saakka.
– Jos näet minut jossain ja en jaksa hymyillä, niin älä säikähdä. Olen nyt itkuni ansainnut, Niina toteaa.
Jos Facebook-upotus ei näy, voit lukea julkaisun myös klikkaamalla tästä.
Lue myös:
Niina Kuhta joutui pitkälle sairauslomalle – avautuu tilanteestaan blogissaan: ”Lepo tulee varmasti tarpeeseen”
Niina Kuhta toipuu vaativasta leikkauksesta – ”Kyseessä oli mahdollinen kohdunmenetys”
IL: Niina Kuhta joutuu isoon leikkaukseen – taustalla järkyttäviä kipukohtauksia ja pelko lapsettomuudesta: ”Kohdun menettäminen olisi minulle maailmanloppu”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa