Kuva: Nelonen - Katiska-dokumentti
Niko Ranta-aho käytti huumeita niin paljon, että nenään tuli reikä – ”Ajeltiin Ferrarilla katto auki kolapäissään”
Katiska-niminen dokumentti sai ensi-iltansa Ruudussa 10. elokuuta.
Sarjassa puidaan Suomen rikoshistorian suurinta huumejupakkaa, jossa syytettynä on jopa yli 50 henkilöä. Pääsyytetty Niko Ranta-aho, 32, tunnusti toimineensa liigan johtajana ja hänelle vaaditaan 13 vuoden vankeusrangaistusta.
Pirkkalassa kasvanut, jo nuorena kauppamiehen taidot omannut Niko kertoo olleensa aina kavereitaan levottomampi. Koulu ei maistunut ja vaikeuksissa oltiin usein.
Nyt Niko kertoo avoimesti huumeidenkäytöstään, jonka vuoksi hän on ollut jopa kuukauden vieroitushoidossa kaksikymppisenä. Hän pysyikin raittiina jopa viisi vuotta, kunnes vuoden 2018 huhtikuun jälkeen käyttö alkoi uudelleen.
— Mul on ollu elämä niin sanotusti sekaista 2018 huhtikuun jälkeen, kun aloin käyttää huumeita taas, kertoo Niko äänitallenteella Katiska-jutun käsittelyssä Helsingin käräjäoikeudessa.
— Huumeiden käyttö oli päivittäistä. Oon vetänyt niin paljon kamaa, et mulla tuli nenään reikä.
Huumejupakan suuruuden vuoksi oikeudenkäyntiprosessi vie paljon aikaa. Tuomiota odotellaan aikaisintaan alkuvuodesta 2021.
Niko istui tutkintavankeudessa erityisen kauan. Tuhansien neliöiden asuntoihin tottunut Ranta-aho sysättiin pieneen selliin eristykseen jopa lähes vuoden ajaksi.
— Mä muistan sen hetken, kun poliisi heitti kyytiin ja sanoi, että hän epäilee et mä tapan itteni.
— Ehkä kaikki ei tiedä sitä, et mä oon kuitenkin elänyt tietynlaisen elämän. Mä selviän missä tahansa, Niko kertoo.
Elämää Niko onkin nähnyt monen edestä. Hinta teoista on kallis, mutta nuoruus on miehellä jo omien sanojen mukaan koettu.
— On mennyt lujaa, vetänyt kokkelia päivittäin ja vedellyt Ferrarilla katto auki kolapäissään, mies listaa.
— Vähän niin kun rokkistara elämää jollain tavoin.
Katiska-dokumentti avaa yksityiskohtaisesti Niko Ranta-ahon huumebisneksiä sekä yksityis- ja perhe-elämää. Dokumentissa nähdään myös Nikon ex-tyttöystävä Sofia Belórf sekä Katiska-vyyhdin toinen pääsyytetty Janne ”Nacci” Tranberg.
TEKSTI METROPOLIN TOIMITUS
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva