Niko Saarinen puhuu ensimmäistä kertaa tekemästään kauneustoimenpiteestä – joutui operaation seurauksena kiusalliseen tilanteeseen!
Suomen tunnetuimpiin tosi-tv-tähtiin lukeutuva Niko Saarinen puhuu Veronica Verhon luotsaaman Elämäni kevät -podcastin tuoreessa jaksossa ensimmäistä kertaa julkisesti tekemästään kauneusoperaatiosta.
Saarinen kertoo ottaneensa joitakin vuosia sitten hampaihinsa keraamiset laminaatit. Operaatiossa Saarisen omia hampaita hiottiin pienemmiksi, ja tämän jälkeen niiden päälle asennettiin uudet laminaattihampaat.
Projekti ei kuitenkaan ollut aivan hetkessä valmis, joten ennen lopullisten laminaattien asentamista täytyi Saarisen pitää hänen pieniksi hiottujen hampaidensa päällä väliaikaisia muovihampaita.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Saarinen paljastaa podcastissa joutuneensa taannoin ongelmiin väliaikaisten hampaidensa kanssa. Hän oli ollut Ruisrockissa juhlimassa, kun yksi muovihampaista yllättäen irtosi.
Jo valmiiksi harmillinen tilanne eskaloitui entisestään, kun Saarinen oli kävelemässä festareilta takaisin hotellille.
– Minua alkoi niin paljon ärsyttämään se puuttuva hammas, ja olin niin humalassa, että purin hampaitani niin lujaa yhteen, että ne kaikki lopulta tippuivat, Saarinen kuvailee podcastissa.
Muistikuvat tilanteesta ovat Saarisella hatarat, mutta hänen mieleensä on jäänyt valtava kipu, joka piinasi häntä koko kotimatkan. Saarinen sanoo joutuneensa menemään useita kertoja kyykkyyn kadulla.
– Veikkaan, että saatoin osittain myös kontata siellä, hän lisää.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
IS: Niko Saariselta pysäyttävä paljastus – kävi läpi itsetuhoisia ajatuksia
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet