Kuva: Nelonen
Oho! Marko Paananen palaa telkkariin – supersuositusta Remppa vai muutto -ohjelmasta tulossa kotimainen versio!
Valtavan kansainvälisen suosion saavuttaneesta Remppa vai muutto -ohjelmasta (Love It or List It) tehdään parhaillaan kotimaista versiota, joka nähdään ruuduissa tulevana syksynä.
Ohjelman juontavat televisiosta tuttu sisustusarkkitehti Marko Paananen sekä kiinteistövälittäjä Anne Ramsay.
Jokaisessa jaksossa yksi ohjelmaan mukaan hakenut perhe pääsee juontajakaksikon johdolla toteuttamaan kotiunelmiaan. Kiinteistönvälittäjä ja sisustusarkkitehti kisaavat leikkimielisesti keskenään yrittäessään löytää täydellisen ratkaisun, joka täyttäisi perheen kaikki toiveet ja sopisi heidän asettamaansa budjettiin.
Perheen nykyinen koti remontoidaan lattiasta kattoon ja samalla perheelle esitellään kolme upeaa ja houkuttelevaa ehdotusta uudeksi kodiksi. Lopuksi perheen täytyy valita jäävätkö he asumaan nykyiseen kotiinsa vai laittavatko sen myyntiin ja mahdollisesti muuttavat yhteen heille esitellyistä uusista kohteista. Kysymys kuuluukin siis: Remppa vai muutto?
Los Angelesissa sisustusarkkitehdiksi valmistunut Marko Paananen on tullut suomalaisille tunnetuksi muun muassa Nelosen Inno-sisustusohjelmasta, ja nyt hän tekee odotetun paluun telkkariin.
– Olen innoissani ja kiitollinen tästä tilaisuudesta päästä näyttämään ammattitaidoistani juuri tilasuunnittelun puolen. Oivaltavat pohjaratkaisut sekä käytännönläheisyys nostavat sekä elämänlaatua että asunnon arvoa, Paananen iloitsee Nelosen tiedotteessa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun