Kuva: RNG Media
”Palestiinan prinssi” Rami Jaber paljastaa yksityiskohtia kulissien takaa – ”Työskentely Hollywood-tähtien kanssa ei aina ole helppoa”
”Palestiinan prinssinä” tunnettu elokuva- ja tv-tuottaja Rami Jaber, oikealta nimeltään Prince Rami Al Husseini on tällä hetkellä hyvin kiireinen mies. Hän työstää parhaillaan kolmea eri kansainvälistä elokuvaa perustamansa RNG Media -tuotantoyhtiön kautta, ja lisäksi hän on rakennuttamassa Latviaan massiivisia studioita yhtiönsä käyttöön.
Suomessa yli kymmenen vuoden ajan asunut palestiinalaistaustainen Jaber on tuttu nimi Hollywood-piireissä. Hänen tuotoksiaan ovat muun muassa vuonna 2016 ilmestynyt Oulussa kuvattu Fate-elokuva, jossa mukana näyttelemässä olivat Jaberin itsensä lisäksi Pako-tähdet Robert Knepper ja Amaury Nolasco.
Jaber kertoo Metropolille antamassaan haastattelussa, että työskentely maailmankuulujen tähtien kanssa ei kuitenkaan aina ole helppoa. Isoissa tuotantotiimeissä, joissa on usein laajasti erilaisista taustoista tulevia ihmisiä, saattavat esimerkiksi kulttuuriset erot aiheuttaa hieman hankalaluuksia.
– Me ihmiset olemme kaikki niin erilaisia. Monet kuuluisat Hollywood-tähdet ovat menestyksestään huolimatta todella nöyriä, mutta ihan jokaisen kohdalla näin ei valitettavasti ole, Jaber paljastaa Metropolille.
– Toki näyttelijät ovat aina ammattitaitoisia kuvauksissa, ja he tietävät mitä heiltä vaaditaan. Mutta kuvauspäivän päätyttyä meno voi välillä olla hieman – no, erilaista.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)


LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”