Kuva: Wikipedia
Pamela Anderson paljasti yllättäen avioituneensa – rakastui lockdownin aikana: ”Jokainen päivä on yhtä honeymoonia”
Baywatch-tähti Pamela Anderson, 53, on avioitunut turvamiehensä Dan Hayhurstin kanssa, uutisoi Daily Mail, jolle Anderson kertoi asiasta antamassaan erikoishaastattelussa.
Andersonin ja Hurstin suhde syveni korona-lockdownin aikana ja heidät vihittiin Kanadassa jo jouluna. Vihkitilaisuus pidettiin Andersonin kotitilalla Vancouverin saarella. Vihkitilaisuudessa ei ollut vieraita.
– Tämä on paikka, jonka ostin 25 vuotta sitten isovanhemmiltani. Vanhempani vihittiin täällä ja he ovat yhä yhdessä. Suljen ympyrän, Anderson kertoi lehdelle.
Anderson oli pukeutunut hääseremoniaan upeaan hääpukuun ja pitkään herkkään Valentinon huntuun. Jalassaan hänellä oli rennosti perinteikkäät Hunterin kumisaappaat.
Voit katsoa kaikki hääkuvat tästä.
Kyseessä on kaunottaren viides avioliitto. Hän on ollut aiemmin naimisissa rocktähti Tommy Leen kanssa ja parilla on vuonna 1998 päättyneestä liitostaa kaksi poikaa. Andersson oli muutamia kuukausia naimisissa muusikko Kid Rockin kanssa vuonna 2006 sekä Rick Salomonin kanssa heti seuraavana vuonna. Tammikuussa 2020 Andersson avioitui yllättäen elokuvatuottaja Jon Petersin kanssa, mutta he erosivat jo 12 päivää häiden jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Pamela Andersonin ja Tommy Leen 90-luvun seksivideoskandaalista tehdään tv-sarja Voi pam pam Pamela! Baywatch-tähti julkaisi jälleen kuumia kuvia – nyt paljasta pintaa on tarjolla keittiössä
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun