Kuva: AOP
Pasi Nurminen tuomittiin ehdolliseen vankeuteen taksiriehumisesta – suisti taksin tieltä vahvassa humalassa
Jääkiekkolegenda Pasi Nurminen, 45, on tuomittu 75 päivän ehdolliseen vankeuteen törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Nurminen määrättiin maksamaan myös 40 päiväsakkoa, mikä tekee hänen tuloillaan noin 240 euroa.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Nurmisen tapahtumista viime syyskuulta, jolloin Nurminen tarttui vahvassa humalassa häntä kuljettaneen taksin rattiin kesken ajon. Auto suistui tieltä ja vaurioitui pahoin.
Nurminen joutuu korvaamaan myös vakuutusyhtiölle vajaat 10 tuhatta euroa romuttuneesta autosta ja maksamaan oikeudenkäyntikulut. Lisäksi hän joutuu korvaamaan valtiolle päihdetutkimukset sekä maksamaan 80 euron rikosuhrimaksun.
Tuomio annettiin kirjallisessa menettelyssä, sillä Nurminen oli myöntänyt syytteet. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Nurmista epäiltiin alun perin viidestä eri rikoksesta, mutta syyttäjä teki syyttämättäjättämisratkaisun pahoinpitelyn, laittoman uhkauksen ja virkamiehen vastustamisen osalta.
Taksissa Nurmisen kanssa matkustanut nainen rikkoi taksin maksupäätteen ja hänet tuomittiin vahingonteosta sakkorangaistukseen.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.
Lue myös:
MTV Urheilu: Pasi Nurminen suisti taksin tieltä ja kävi kuljettajan kimppuun – epäillään useista rikoksista!
Riina-Maija Palanderin kroppa sanoi stopin – joutui sairaalahoitoon: ”Sattuu niin paljon, etten voi kuin itkeä”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”