Petetyn Petri Tykän ulostulo: ”Jokainen näkee pettämisen hieman eri lailla”
Hyvinvointivalmentaja Karita Tykän aviomies Petri Tykkä kommentoi pettämiskohua Facebookissa.
Petri kertoi aluksi poistaneensa alkuperäisen torstaina kirjoitetun julkaisun, jossa hän avautui viimeaikaisista tapahtumista.
– Alun perin pienelle ryhmälle tarkoittamani avautuminen levisi kuin kulovalkea niin nettipalstoille kuin iltapäivälehtien sivuille. Olen tosi noviisi Facebookin ja muun somen osalta, enkä ymmärtänyt, että postaukseni oli julkinen kaikille. Sen piti olla näkyvillä pelkästään FB-ystävilleni, Tykkä kertoo.
Petri Tykkä kertoo Karitan seuraajien ottaneen häneen yhteyttä negatiivisessa mielessä.
– Heidän mielestä tämänlaiset viestit olisi pitänyt käsitellä kahden kesken ja nyt jälkikäteen ajateltuna alan olemaan jollain asteella samaa mieltä, että olisin voinut jättää tuon postaukseni väliin tai ainakin tehdä siitä hieman siistimmän, sillä tarkoitukseni ei ollut aiheuttaa Karitalle nyt muodostunutta harmia.
– Minulla ja Karitalla on edelleen aikamoiset näkemyserot useista eri asioista, erityisesti tuon pettämisen osalta. Jokainen näkee pettämisen hieman eri lailla, mutta minulle pettäminen on joko rakkaudentunnustus tai esimerkiksi intiimi kanssakäyminen kolmannelle osapuolelle. Karitan näkökantaa en viitsi tässä tuoda esille ja olen tuonut oman näkemykseni esille jo torstaina, joten se siitä.
Aviokriisissä oleva Karita Tykkä hehkutti Petriä vain 3 viikkoa sitten: ”Kiitollinen sinusta rakas”
Petri toivoo kaikesta huolimatta ettei Karitalle lähetetä ikäviä viestejä.
– Kaikesta Karitan minulle aiheuttamasta kärsimyksestä ja vääryydestä huolimatta, en halua hänelle pahaa, joten toivoisin ettei hänelle lähetettäisi mitään negatiivisia viestejä, Petri Tykkä toivoo.
Petri Tykkä aikoo käsitellä asiaa kokonaan somen ulkopuolella.
– Toivoisin että hänet (Karita) jätettäisiin nyt vihdoin rauhaan, sillä kukaan ei ansaitse saada tuollaisia viestejä, oli sitten tapahtunut mitä tahansa. Itse koen yhä tulleeni pahasti petetyksi, mutta en kuitenkaan toivo Karitalle mitään pahaa, sillä oma vihantunne on jo laantunut pelkäksi pahaksi pettymykseksi ja suruksi.
Karita Tykkä rikkoi hiljaisuuden: ”Perheessämme on menossa iso kriisitilanne”
– Toivon syvästi että tämä viestini selvittää asiaa ja toivon myös samalla, että seuraava postaukseni on aikaisintaan 7 vuoden päästä, sillä tunnun aiheuttavan ihmisille ainoastaan harmia, vaikka alkuperäinen tarkoitukseni oli ainoastaan purkaa omaa ikävää sydänsurua. Tai ehkäpä aloitankin uudelleen täällä somessa vierailut, kunhan ensin saan itseni taas kasaan, Petri päättää kirjoituksensa.
Petri ja Karita ehtivät olla naimisissa 15 vuoden ajan ja muutamia viikkoja sitten he vielä juhlivat kristallihääpäivää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta