Pitkää vankilatuomiota suorittava Niko Ranta-aho opiskeli itselleen uuden ammatin: ”Kulunut vuosi on sujunut mainiosti”
Somevaikuttaja Sofia Belórfin ex-avopuoliso Niko Ranta-aho suorittaa parhaillaan pitkää vankilatuomiota Riihimäen vankilassa. Katiska-huumevyyhdistä tuomittu mies kertoo, että on opiskellut itselleen uuden ammatin.
– Puolet (50%) tuomiosta suoritettua ja vihdoin juna kääntyy kotiinpäin. Kutsuin tätä joskus sauna reissuksi, mutta pakko todeta, että on kyllä pitkät ja kuumat löylyt, Niko Ranta-aho kirjoittaa Instagram-tililleen.
– Kulunut vuosi on sujunut mainiosti. Eilen oli elämäni viimeinen Katiska istunto, joten vihdoin sekin sirkus on ohi. Valmistuin tänään merkonomiksi. Tutkinnon suoritin selliopintoina, Niko jatkaa.
Nikon on tarkoitus jatkaa opiskelua.
– Hain myös ammattikorkeakouluun, todistusvalintapäätös tulee parin viikon kuluttua. Sitä odotellessa, hän jatkaa.
Helsingin hovioikeus antoi huhtikuussa 2023 niin sanotun Katiska 1 -vyydin tuomiot. Hovioikeus päätti pitää voimassa Niko Ranta-ahon ja Janne ”Nacci” Tranbergin pitkät tuomiot törkeistä huumerikoksista. Hovioikeuden mukaan Ranta-aho ja Tranberg olivat Katiskan päätekijät järjestäessään Suomeen huomattavia määriä erilaisia huumausaineita, lääketabletteja ja dopingaineita. Ranta-aho sai vankeutta 11 vuotta ja Tranberg 12 vuotta ja 11 kuukautta.
Sen sijaan hovioikeus hylkäsi tosi-tv-tähti ja mediapersoona Sofia Belórfinsyytteen rahanpesusta. Belórfin tuomio huumausainerikoksesta pysyi kuitenkin voimassa. Hovioikeus tuomitsi Belórfin huumausainerikoksesta 40 päiväsakkoon, mikä tekee hänen tuloillaan 1920 euroa.
Lue myös:
Sofia Belórf joutui eristysselliin – muistelee elämänsä synkimpiä hetkiä: ”Haluan kuolla”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”