Podcast väittää: Mikko Koivusta liikkeellä jättiuutinen
Turun Palloseuran eli TPS:n mennyt jääkiekkokausi oli lähes kaikilla mittareilla katastrofi.
Joukkue pääsi vaivoin säälipleijareihin, joissa se hävisi SaiPalle ja suuntasi kesälomalle jo maaliskuussa.
Pian kauden päätyttyä seura näytti ovea sekä päävalmentaja Tommi Miettiselle että urheilutoimenjohtaja Rauli Uramalle.
Urheilucast-podcastin tietojen mukaan TPS:n uudeksi päävalmentajaksi on tulossa Saksassa viime vuosina vaikuttanut Toni Söderholm.
Kiinnostavaksi tilanteen tekee se, että Mikko Koivu olisi hyppäämässä suoraan apuvalmentajaksi Tonin tueksi – ilman sen suurempaa valmennuskokemusta. Mikko on ammattilaisuransa jälkeen ollut viime vuosina tahtomattaan esillä lähinnä ex-vaimo Helena Koivuun liittyvissä asioissa.
TPS:n suhteen Mikon ilmestyminen Turun Artukaisissa sijaitsevaan kotihalliin ei kuitenkaan ole uutispommi, sillä Koivun klaanilla on seurassa iso vaikutusvalta.
Urheilucast kertoi myös, että Olli Jokinen olisi mahdollisesti halunnut Mikon apuvalmentajakseen HIFK:hon – mikä kuulostaa tavan kiakkofanin korvaan vähintäänkin erikoiselta.
TPS ei ole toistaiseksi vahvistanut sen enempää Mikon kuin muidenkaan valmentajien sopimuksia.
Lähde: Seiska
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät