Pokeritähti llari Sahamies paljasti iloisen perheuutisen – ”Unelmien täyttymys”
Olet mitä syöt -ohjelmassakin mukana ollut pokeriammattilainen Ilari Sahamies ja hänen Elina-puolisonsa saavat perheenlisäystä. Ilari paljasti iloisen uutisen Facebook-tilillään.
– Unelmien täyttymys. Kesällä meitä on neljä. It´s a girl, Ilari Sahamies kirjoitti.
Pariskunnalla on ennestään joulukuussa 2015 syntynyt Oliver-poika.
Tähditti laihdutusohjelmaa
Ilari osallistui vuonna 2021 Pippa Laukan luotsaamaan Olet mitä syöt -ohjelmaan. Kahdeksan viikkoa kestäneiden kuvausten aikana hän laihtui peräti 12 kiloa.
Sahamies paljasti, että hänen elämäntapansa olivat ennen ohjelmaa huolestuttavan epäterveelliset.
– Kävin grillillä melkein joka ilta syömässä ja mässytin karkkia. Oli pakko saada tehtyä elämäntaparemontti, Sahamies kertoo Metropolille Olet mitä syöt -sarjan pressitilaisuudessa.
– Mikäs sen parempi, kuin ottaa itseään niskasta kiinni tällaisessa ohjelmassa, hän lisäsi tuolloin.
Sahamiehelle elämäntaparemontti kumpusi puhtaasti siitä, että hän halusi voida paremmin. Hän kokee, ettei painonpudotus ole vaikuttanut suuresti itsetuntoon.
– Kyllä minulla oli hyvä itsetunto silloin läskinäkin, Sahamies totesi.
Lue myös:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Poliisi pidätti ex-prinssi Andrew’n – tämä tilanteesta tiedetään nyt
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Jethro laukoo mielipiteensä Helena Koivun tilanteesta
- Aku Hirviniemeltä uutispommi!