Prinsessa Beatricen häät on peruttu
Yorkin prinsessa Beatricen, 31 ja tämän sulhasen Edoardo Mapelli Mozzin toukokuiset häät on peruttu koronapandemian vuoksi, uutisoi People-lehti.
Parin piti avioitua St Jamesin palatsin kuninkaallisessa kappelissa 29. toukokuuta ja häävastaanotto oli määrä järjestää Buckinhamin palatsin puutarhassa.
Britannian hallitus tiedotti torstaina, että koronatoimet jatkuvat vielä ainakin kolme viikkoa ja erilaiset kokoontumiset on kielletty. Niinpä myös häät päätettiin toistaiseksi peruuttaa.
– Ei ole suunnitelmissa vaihtaa juhlapaikkaa tai pitää suurempia häitä. He eivät edes ajattele häitään tällä hetkellä. Tulee aika tehdä uusia järjestelyitä, mutta se ei ole vielä, parin edustaja kertoi People-lehdelle.
Lehden saamien tietojen mukaan, myöskään hääkutsuja ei ole vielä lähetetty johtuen koronatilanteesta.
Parin hääsuunnitelmat ovat muuttuneet jo moneen kertaan ja häitä on siirretty muun muassa Beatricen isän, prinssi Andrew’n aiheuttaman skandaalin vuoksi.
Prinsessa Beatrice on kuningatar Elisabet II:n pojantytär ja hän on kruununperimysjärjestyksessä yhdeksäs. Hänen äitinsä on Yorkin herttuatar Sarah, os. Ferguson.
Prinsessan sulhanen, multimiljonääri Edoardo Mapelli Mozzi, 37, on vanhaa italialaista sukua. Mozzilla on englantilainen äiti ja hän on opiskellut Englannissa. Hänellä on vuonna 2016 syntynyt poika aiemmasta suhteestaan.
Kuva: Kuvakaappaus, Instagram
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”