Prinssi Harry kommentoi erohuhuja – latasi suorat sanat
Sussexin herttuatar Meghan edusti jälleen omillaan Beverly Hillsissä. Suuntana oli The Paley Honors -gaala, jossa hän tuki ystäväänsä Tyler Perryä.
Prinssi Harrry puolestaan oli toisella puolella Yhdysvaltoja New Yorkissa pidetyssä tilaisuudessa, jossa hän pääsi myös haastateltavaksi.
Haastattelussaan prinssi muun muassa totesi, että hänen äitinsä prinsessa Diana olisi itsekin halunnut asua Yhdysvalloissa, ja että elämä Jenkeissä maistuu hänelle ja perheelle mainiosti.
Herttuaparin ympärillä on pyörinyt jonkin verran erohuhuja, kun he ovat ahkerasti edustaneet omillaan, ilman toistensa tukea. Pesäero on liikkunut otsikoissa jopa Kalifornian Monteciton paikallislehdessä, ja erohuhuista kyseltiin The Sunin mukaan myös Harrylta suoraan.
Harry latasi tilaisuudessa suorat sanat sosiaalisessa mediassa leviävästä spekulaatiosta todeten, ettei pidä sitä hyvänä asiana.
– Ilmeisesti olemme ostaneet talon tai muuttaneet 10, 12 kertaa. Olemme ilmeisesti myös eronneet ehkä 10, 12 kertaa. Joten se on vähän niin kuin että mitä? hän hämmästelee.
– Siinä on vaikea pysyä perässä, mutta sen vain jättää huomiotta. Ihmiset, joiden puolesta olen eniten pahoillani, ovat trollit. Heidän toiveitaan elätellään ja elätellään… ja sitten se ei tapahdu. Olen pahoillani heidän puolestaan.
Harryn ollessa New Yorkissa, asteli Meghan gaalan punaiselle matolle yksin, itsevarmana ja säkenöivänä.
Meghan pukeutui tilaisuuteen mustaan iltapukuun, joka poikkesi hänen suosimastaan neutraalin vaaleasta värimaailmasta sekä viimeksi nähdystä, voimaa kielivästä punaisesta.
Yksinkertaisen mutta elegantin mekkonsa hän yhdisti avonaisiin korkokenkiin ja sievään,
pelkistettyyn timanttikaulakoruun.
Siipan viiletys toisella puolella valtiota ei himmentänyt herttuattaren hymyä, vaan hän hymyili ja vilkutteli kameroille ja ystävilleen illan aikana hilpeästi.
Lähde: Seiska
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Huh, mitä rahastusta – totuus herttuatar Meghanin hilloista levisi julkisuuteen
- JP Kukkosen huono naisonni jatkuu: Avoliitto ja yllätysero!
- Nanna Karalahden uskomaton häätyyli – katso kuvat!
- Kalle Palanderin rahasotkuissa uusi käänne