Prinssi William raivoissaan Harryn saamasta perinnöstä – Haluaisi estää veljeään saamasta perintöä
Prinssi Harryn välit Britannian muuhun kuninkaallisperheeseen ovat olleet jäätävät jo pitkään, eikä loppua tilanteeseen näy.
Etenkin Harryn ja Williamin keskinäinen suhde on ajautunut sellaiseen solmuun, että sen korjaantuminen vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä. Nyt veljesten välille on tulossa lisää kitkaa.
Harry nimittäin täyttää 40 vuotta syyskuussa, mikä merkitsee Harrylle muhkeaa perintöä.
Prinssien isoisoäiti kuningatar Elizabeth perusti ennen kuolemaansa kymmenien miljoonien arvoisen rahaston perheelleen. Määräyksiin kuului, että Harry saa 40-vuotispäivänään rahastosta seitsemän miljoonaa puntaa.
Walesin prinssiparin kerrotaan olevan raivoissaan Harryn tulevasta perinnöstä. Pariskunnan mielestä on naurettavaa, että Harry pääsee osalliseksi kuninkaallisesta omaisuudesta laittamatta rikkaa ristiin sen eteen.
Sisäpiiriläisen mukaan William estäisi Harrya saamasta perintöä, jos se olisi hänestä kiinni. Lähteen mukaan William ja Catherine eivät luota Harryyn ja Meghaniin enää tipan tippaa.
Kuningas Charlesin elämäkerran kirjoittanut Christopher Andersen puolestaan on todennut, että kuningataräiti olisi jättänyt Harryn perinnöttä, jos olisi tiennyt, mitä Harry tulee tulvaisuudessa tekemään. Kirjailija huomauttaa, että vaikka kuningataräiti jätti perintöä muillekin, Harryn rahastojen arvo on vain kasvanut vuosien varrella. Hänen osuutensa perinnöstä on siis ikään kuin kasvanut aiottua suuremmaksi.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa