Pyhimys julkaisi todella huolestuttavan kirjoituksen: ”Aletaan olee siinä pisteessä, että pitäis kuolla”
Pyhimys on herättänyt huolta uusimpien päivitystensä myötä.
Teflon Brothers -yhtye järjesti viikonloppuna Helsingin kauppakeskus Triplassa Teflon Island -tapahtuman.
Katariina Juselius oli paikan päällä pitämässä Teflon Island -liveä saunasta käsin ja Pyhimys eli Mikko Kuoppala jakoi Katariinan tekemän päivityksen omaan Instagramiinsa.
Pyhimys kirjoitti julkaisun yhteyteen tekstin, joka herätti huolta.
– Nyt aletaan olee siinä pisteessä, että pitäis kuolla, lähtee kansainväliseks tai sit vaan seota täysin, koska täällä mä oon dissosiatiivisena hahmon hahmon hahmona vailla kosketusta edes kosketusnäytön takana olevaan todellisuuteen, räppäri kirjoittaa.
– Eli kai se on toi 3. vaihtoehto koska kaikkea muuta on kokeiltu ja toisaalta jos on yksin ja onnellinen, vaikkei kukaan tajuu, niin enää ei puutu kuin se, että pääsis psykoosiin.
– P.S. Missä täällä on backspace? Kö haluun cäncelöidä ton mitä sanoin ja kaiken sitä ennen ja itteni ja syntyä uudelleen ja olla (leppäkerttuemoji), Pyhimus kirjoittaa.
Mikko Kuoppalan kirjoitukset ovat herättäneet huolta sosiaalisen median keskustelupalstoilla.
– Huolestuttava toi Pyhimyksen story. Puhuu kuolemasta ja et on ”kokeillut” sitä, eräs kommentoi.
Toisten mielestä kyseessä oli tuttua Pyhimystä.
– Mun mielestä ihan sen tavallista sekoilua, toinen sanoo.
– Oli kyllä vähän sekalaista settiä, vaikka oon toki kauan Pyhimystä seurannu ja tottunu sen omalaatusiin juttuihin, toinen pohtii.
Toisten mukaan Mikko ei puhunut itsestään, vaan artisti Pyhimyksestä.
– Se puhuu Pyhimyksen kuolemasta, ei itsensä, Mikko Kuoppalan kuolemasta… Se ei puhu hänestä itsestään somessa just ikinä, vaan Pyhimyksestä (ja lika-Akista) tällä hetkellä. Ne on hahmoja, ei ”oikeita ihmisiä”, toinen huomauttaa.
– Kannattaa pitää Pyhimys ja Mikko erillään. Puhuu siis luultavasti urasta ja Pyhimyksen ”kuolemasta”. Vieläkin ihmetyttää kun porukka nii häläreissä hänen jutuistaan kun selkeesti kuuluu tohon hahmoon joka on nimeltään Pyhimys, toinen kummastelee.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta