Rakastunut Alma julkaisi yhteiskuvan runoilijarakkaansa kanssa: ”Haluan nukkua päiväunet ja herätä ensi vuonna”
Viime keväänä esikoisalbuminsa julkaissut laulaja Alma ei peittele suhdettaan feministien runokirjan kirjoittaneeseen Natalia Kallioon. Hän on julkaissut rakkaansa kanssa yhteiskuvan.
– Haluan nukkua päiväunet ja herätä vuonna 2021, Alma kirjoitti yhteiskuvan yhteyteen.
Lapsuutensa Järvenpäässä viettänyt Natalia kertoi Anna-lehdelle tavanneensa Alman kolme vuotta sitten yhteisten ystävien kautta. Pariskuntaa yhdistää avoimuus ja aitous.
– Emme kummatkaan esitä mitään muuta kuin olemme. Meillä kummallakin on vahva arvomaailma, ja olemme molemmat aika äänekkäitä persoonia. Olemme aina kertomassa omia mielipiteitämme. Se on tärkeä asia, joka meitä yhdistää, Natalia kertoo lehdelle.
Vuoden 2019 alussa Alma kertoi brittiläiselle GayTimes-sivustolle seurustelevansa vakituisesti. Kesäkuussa Pride-viikon kunniaksi Alma julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Natalian kanssa. Sen jälkeen pariskunta on julkaissut useita yhteiskuvia sosiaalisessa mediassa.
Nykyisin pariskunnalla on yhteinen koti Helsingissä meren äärellä.
– Kotimme on oikein kiva loft-tyyppinen asunto, Natlia kertoi lehdelle.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä