
Räppäri PastoriPike kommentoi Reissumies-kampanjasta noussutta someraivoa – ”Kukaan ei ansaitse tällaista kohtelua!”
Räppäri PastoriPike, 35, on yksi Oululainen Reissumies -kampanjaan osallistuneista, jonka kuva koristaa kuukauden ajan Reissumies-leipäpusseja. Joillekin tummaihoinen mies ikonisen tuotteen kyljessä on kuitenkin ollut liikaa ja varsinkin sosiaalisessa mediassa se on aiheuttanut rasistisia kommentteja.
Pike otti Instagram-tilillään kantaa mainoskampanjan nostattamaan kohuun ja kiittää mahdollisuudesta olla mukana kampanjassa.
– Tämä osotti selkeästi sen, että edelleenkin töitä on paiskittava rasismin eteen PALJON ja yritysten pitäisi edelleen kiinnittää suuresti huomiota siihen, että kampanjoissa näkyisi kaikennäköisiä ihmisiä! Pike kirjoittaa.
Hän myöntää, että osasi odottaa kampanjan saavan osakseen huomiota, mutta on yllättynyt siitä, että se ärsytti ihmisiä näin paljon.
– Se tuli mulle kyllä yllätyksenä! Tämä on yksi syy, miksi haluan olla esillä, miksi haluan tehdä musiikkia ja miksi haluan myös olla futisvalmentaja junnuille. Haluan auttaa ja tukea niitä, jotka kokevat päivittäin sen, ettei ne kuulu joukkoon syystä tai toisesta.
Piken mukaan keskustelut, joita kampanjan kommenteissa käydään eivät ole pelkkiä somekeskusteluja.
– Ne on ihan oikeata elämää tuolla missä me liikutaan ja eletään, vaikka sitä ei aina ihan noin suoraan sanotakaan. Mä tiedän, että esimerkiksi futiskentälläkin kohdellaan ihmisiä eriarvoisesti ihonvärin ja taustojen takia ja tiedän, että usein tummana ihmisenä joudut olla tuplasti niin hyvä, kuin valkoinen, että pääset samaan pisteeseen!
– Näiden asioiden puolesta aion taistella, mun omalla tavallani, että maailma olisi parempi paikka mun lapsille ja lastenlapsille.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Pike julkaisi myös ennen kampanjan lanseeraamista kuvatun videon, jossa kertoo ajatuksistaan kampanjaan liittyen.
– Mulle oli tärkeää päästä sanomaan, että meidän täytyy kasvattaa lapsemme hyväksymään itsensä ja muut sellaisena kuin he ovat. Haluan ihmisten ymmärtävän miten tärkeä merkitys meillä ja meidän asenteella on siihen millaiseksi tämä maailma muuttuu meidän lapsille ja lapsenlapsille.
– Mulle on todella tärkeää käyttää asemaani niiden hyväksi joita ei kuunnella tai nähdä, mutta jotka kärsii. Kukaan ei ansaitse tällaista kohtelua ja me kaikki voidaan vaikuttaa siihen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kongosta lähtöisin oleva Pike tuli tunnetuksi kristillisen PSRT (ent. Pastorit) rap-yhtyeen kautta. Sittemmin hän on luonut soolouraa ja tehnyt yhteistyötä muun muassa Mikael Gabrielin ja Mustan Barbaarin kanssa.
Pikellä on vaimonsa kanssa poika ja kaksi tytärtä. Hän toimii musiikkiuran lisäksi juniorivalmentajana jalkapalloseura IF Gnistanissa.
Lue myös:
Sara Sieppi paljastaa vihdoin syyn hiljaiselolleen – ”Aikamoisia tunnemyllerryksiä”

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Helena Koivun juhannus yllättää – ”Olen menettänyt enemmän kuin useimmat koskaan ymmärtävät”
- Beckhamien perheessä taas draamaa – Nicolan perhe syyttää nyt Davidia ja Victoriaa
- Kimi Räikkönen teki suut loksauttavan ökyhankinnan
- Kasinorakastajan blogi: Parasta kasinojuhannusta 2025!
- Sanna Marinin Joni-kullan festarikäytös herätti pahennusta Helsingissä
- Kerttu Rissaselta avoin parisuhdepaljastus
- Harvinaiset kuvat julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Erika Vikman poseeraa yläosattomissa – katso kuumat kuvat!
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Sanna Marinin Joni-kullan festarikäytös herätti pahennusta Helsingissä
- Kimi Räikkönen teki suut loksauttavan ökyhankinnan
- Kerttu Rissaselta avoin parisuhdepaljastus
- Harvinaiset kuvat julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Helena Koivun juhannus yllättää – ”Olen menettänyt enemmän kuin useimmat koskaan ymmärtävät”
- Beckhamien perheessä taas draamaa – Nicolan perhe syyttää nyt Davidia ja Victoriaa
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Erika Vikman poseeraa yläosattomissa – katso kuumat kuvat!
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen