Räppäri Uniikki suhdehuhujen pyörteissä – julkaisi yhteiskuvan kuvankauniin Sandran kanssa!
Räppäri Uniikki eli Dan Tolppanen juhli eilen lauantaina Jare ja Jere Tiihosen 40-vuotissynttäreillä. Hän intoutui illan aikana julkaisemaan Instagramin Stories-osiossa yhteiskuvan Sandra-nimisen kaunottaren kanssa. Hän oli lisännyt kuvan yhteyteen sydän-emojin.
Keskustelupalstoilla huhutaankin, että kaksikon välillä on enemmän kuin ystävyyttä. Uniikki on kesän jälkeen tykännyt aktiivisesti Sandran kuvista ja kommentoinut yhtä kuvista sydän-emojilla.
Uniikki erosi elokuussa 2020 16 vuotta nuoremmasta Mira-rakkaastaan. Pari seurusteli vuodesta 2017 asti ja muutti myös avoliittoon samana vuonna.
Ennen Miraa Uniikki oli kihloissa fitness-lavoilta tutun somevaikuttaja Eevi Teittisen kanssa. Hän avautui rehellisesti erostaan uutuuskirjassaan Uniikki elämä (Otava). Pariskunta alkoi seurustella kesällä 2012 ja he muuttivat yhteen jo saman vuoden joulukuussa. Ensimmäinen yhteinen koti oli Teittisen 30 neliön asunto Espoon Leppävaarassa, johon Uniikki toi vain pienen määrän vaatteitaan.
Myöhemmin pari osti yhdessä omakotitalon ja Uniikki kosi rakastaan vuonna 2015 Blockfesteilla festariyleisön edessä. Mutta kaikki ei kuitenkaan mennyt kuten mies oli suunnitellut. Vain 10 kuukautta myöhemmin he ilmoittivat somessa eronneensa.
– Kova työtahtini, Eevin tiukka bikini fitness -kisadieetti ja etenkin kahden julkisuuden henkilön väliseen seurusteluun liittyvät ongelmat olivat koetelleet suhdettamme paljon.
Uniikki koki ahdistavana, että viaton sunnuntaikävely saattoi päätyä juorulehtien sivuille.
– Leppoisaa vapaa-ajan viettämistä varten varaamamme tunnitkin olivat kääntyneet usein siihen, että toimimme toistemme hovikuvaajina sosiaalista mediaa varten. Mitään dramaattista ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Yhteiselomme ei vain enää sujunut.
Lue myös:
Uniikki unohti henkkarit ja joutui kiusalliseen tilanteeseen – ei saanut viiniä Alkosta
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”