Kuva: Petri Voutilainen
Raskaana oleva Anna Puu avautuu somessa voinnistaan – ”Rehellisyyden nimissä…”
Suomalaisten suosikkilaulaja Anna Puu odottaa toista lastaan yhdessä muusikkopuolisonsa Jukka Immosen kanssa. Vauvan laskettu aika on keväällä.
Anna Puu on läpi odotusaikansa ilahduttanut someseuraajiaan julkaisemalla ihastuttavia kuvia kasvavasta raskausvatsastaan. Nyt artisti on jakanut Instagram-tilillään postauksen, jossa hän avaa tavallista syvemmin viimeaikaista arkeaan.
– Tykkään tästä ajasta enemmän kuin mitä osasin odottaa, Anna kirjoittaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Hän muistelee avoimesti edellistä raskauttaan, ja vertailee sitä nykyhetken tilanteeseen. – Viime kertaa toki varjostaa muisto epämukavuuden tunteesta kun keikkailin tässä tilassa ja painin artistiminän ja siviiliminän kanssa. No, nyt sitä mahdollisuutta ei edes olisi, joten saan ihan rauhassa pyöriä omassa kuplassani. Anna paljastaa kärsineensä raskautensa alussa voimakkaasta pahoinvoinnista. Olo on sittemmin helpottanut ja hän on päässyt nauttimaan liikunnan ilosta yhdessä ystäviensä kanssa. – Liikunta on ollu alun pahoinvointiviikkojen jälkeen pelastus! Anna hehkuttaa. – Käyn jumppaamassa pari kertaa viikossa (kiitos Kanerva Ahonala siitä). Joulun aikaan sovittiin Maria Veitolan kanssa et aletaan käydä kerran viikossa avannossa ja hyvin ollaan saatu pidettyä siitä kiinni. Padelin aloitin syksyllä ja ens kuussa tunnit taas jatkuu.. Saas nähdä kuinka ketterästi pystyn vielä juoksemaan pallon perässä! Onneks kohta alkaa myös joogatunnit (tosin varmaankin etänä, koska..huoh..ei tää koronatilsu vielä oo paremmaksi muuttunu), niin saa kaikki jumit auki. Vastapainoksi kovalle treenille Anna myöntää harrastaneensa myös pitkiä tv-sarja-maratoneja. – Rehellisyyden nimissä ja kaiken vastapainoksi oon myös makoillu paljon sohvalla ja tapittanu sarjoja. Viimeksi katsottiin Disney+:lta Mandalorean ja kaikki siihen liittyvät making of -jaksot (todella inspiroivaa jos sellainen kiinnostaa). Tulevaisuudestaan Anna vihjaa sen verran, että on parhaillaan työstämässä uutta musiikkia, jota päästään kuulemaan lapsen syntymän jälkeen. Anna kuvailee hänen mielialansa olleen ”enimmäkseen rela”, mikä on hänen omien sanojensa mukaan hänelle melko harvinaista. – Ainoat pinnan kiristymiset ja sydämentykytykset aiheuttaa meneillään oleva taloremppa ja sen valmistumisaikataulu, mut sitäkin yritän lähestyä ajatuksella: ”Se menee niin kuin se menee”. Vähän niinku kaikki muukin elämässä, Anna kiteyttää.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Lue myös: Anna Puun hulvaton raskauskuva naurattaa somessa – ”Kuin kaksi marjaa” Anna Puu esittelee somasti pyöristynyttä vauvamahaansa – seuraajat haltioissaan: ”Ihana masu” Oho! Jukka Hildénin ja Chachi-rakkaan perhe kasvaa: ”Olemme niin innoissamme!
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys