Raskaana oleva Laura Lepistö paljasti tulevan lapsensa sukupuolen – ”Kuvat kai vihjaa jotain”
Suomen menestyneimpiin taitoluistelijoihin lukeutuva Laura Lepistö ilmoitti helmikuussa odottavansa esikoistaan yhdessä miehensä Tommi Huovisen kanssa.
Nyt Lepistö on paljastanut lapsensa sukupuolen omalla Instagram-tilillään.
Lepistön ystävät järjestivät viikonloppuna tulevalle äidille yllätyksenä baby shower -juhlat. Lepistö on päivittänyt Instagram-tililleen useita kuvia ja videoita iloisista kekkereistä.
– Eilen piti tosiaan lähteä Ainon kanssa kävelylle, mutta päädyinkin tällaiseen pöytään, Lepistö kirjoittaa Instagramin Stories-osiossa julkaisemansa kuvan yhteydessä.
Kuvassa näkyy koreaksi pistetty juhlapöytä täytekakkuineen ja kuplajuomineen. Lepistö julkaisi saman kuvan myös Instagram-tilinsä Feed-osiossa.
– Tänään juhlittiinkin yhtäkkiä kauppispoppoon ensimmäistä uutta juniorijäsentä. Niin suuri rikkaus että kauppiksen käytäviltä, vappubileistä ja kolmoskierroksilta jatketaan yhdessä kohti uusia elämänvaiheita, kauppatieteiden maisteriksi opiskellut Lepistö kirjoittaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Useamman kuvan sisältävästä postauksesta selviää, että Lepistön esikoisvauvasta on tulossa poika.
– Ja enpä oo tainnut somessa (ehkä?) ennen edes puhua bobin sukupuolesta? No kuvat kai vihjaa jotain, Lepistö kirjoittaa viitaten kuvissa näkyvään leikkikuorma-autoon ja siniseen väriteemaan.
Lue myös:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”