Raskaana oleva Nanna Karalahti jakoi rehelliset tunteensa perheen luksusloman jälkeen – ”Itselläni ei ole ollut mitään omia juttuja”
Hyvinvointivalmentaja Nanna Karalahti odottaa parhaillaan kolmatta lastaan yhdessä kumppaninsa, ex-jääkiekkoilija Jere Karalahden kanssa.
Nanna ja Jere veivät perheensä hiljattain ylelliselle lomalle Kreikan lämpöön. Reissu piti sisällään muun muassa hyvästä ruoasta nauttimista, vesileikkejä rannalla ja livemusiikin kuuntelua. Nannan ja Jeren Instagram-päivityksistä päätellen koko perhe iloitsi suuresti yhteisestä laatuajasta.
Loman jälkeen arki on lyönyt erityisesti Nannaa kovasti päin kasvoja. Hän avautuu omalla Instagram-tilillään vaikeista tuntemuksistaan, joita on luksusloman jälkeen käynyt läpi.
– Me ollaan nyt oltu lasten kanssa jotenkin niin paljon yhdessä viime aikoina (sairastamiset ja reissu, eikä itselläni ole ollut mitään omiakaan juttuja, että olisin iltaisin tai viikonloppuisin ollut tuntia edes erossa) niin nyt kun he ovat päiväkodissa, niin mulla on heti kauhea ikävä, Nanna kirjoittaa Instagramiin julkaisemansa postauksen yhteydessä.
Päivityksensä oheen Nanna on julkaissut suloisen kuvan, jossa suukottaa toista lastaan.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Myös Nannan lapset ovat jakaneet äitinsä tuntemukset.
– Alexia tänään aamulla sanoi, että äiti mulla tulee sua aina niin kova ikävä kun pitäisi nukkua päiväkodissa, Nanna paljastaa.
– Onko muiden lapsilla päiväunet tylsä juttu päiväkodissa? hän kyselee.
Päivityksenä päätteeksi Nanna kertoo suunnitelleensa mukavaa ohjelmaa tulevalle viikonlopulle.
– Nyt viikonloppuna pidän mun tyttökavereille grilli- ja poreallasbileet, joten ehkä tuollainen ilta tekee hyvää sekä mulle että lapsille, nainen summaa.
Nannan herkkä postaus on kirvoittanut runsaasti kommentteja samojen aiheiden kanssa painivilta.
– Kyllä, ikävä on suuri vajaa 4vuotiaalla päiväkodissa ja just nimenomaan siinä kohdassa kun pitää mennä päiväunille. Lapsi ei kerro ikävästä hoitajille, mutta kun haen hänet kotiin niin monesti jo autossa tai viimeistään kotiin päästyä kuulen kuinka on ollut ikävä äitiä ja isiä ja sisaruksia myös. Tänään vietettiin sairastupa päivää pienen kanssa kotona ja kun lähdettiin päiväunille tuli itku ja isiä kauhea ikävä, eräs seuraaja kirjoittaa.
Lue myös:
Nanna Karalahti odottaa kolmatta lastaan: ”Joskus elämä tietää mitä tarvitsemme”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos