Kuva: Instagram @elinatervo
Reissuelämää elävä Elina Tervo ei haaveile perhe-elämästä: ”Arvostan ihmisiä, jotka eivät anna normien olla esteenä”
Ex-missi ja tv-kasvo Elina Tervo on viettänyt kuusi vuotta reissaten maailmaa. Hän ei haaveilu pysyvästä paluusta takaisin Suomeen, mutta sen sijaan hänellä on muita haaveita.
– Tällä hetkellä haaveilen omasta valokuvanäyttelystä. Toivottavasti saan toteuttaa sen pian. Haaveilen myös siitä, että maailma olisi taas normaali ja asiat helpottuisivat, Elina Tervo kertoo Metropolille.
Elina Tervo ei ole liiemmin esiintynyt julkisuudessa suhdeasioidensa takia. Se kuitenkin tiedetään, että hän seurusteli aikoinaan räppäri Tuomas Kauhasen kanssa. Suhde päättyi riitaisissa merkeissä vuonna 2015.
– En ole mitenkään perheihminen enkä sellaisesta erityisemmin haaveile. Toki reissuelämän ja perhe-elämän pystyisi halutessaan yhdistämään. Olen nähnyt monia reissaajia, joilla on pieniä lapsia mukana, eikä se ole mitenkään menoa hidastanut.
– Arvostan paljon sellaisia ihmisiä, jotka tekevät niitä asioista, mistä haaveilevat, eivätkä anna muiden ihmisten mielipiteiden ja normien olla esteenä.
Lue myös: Povipommi Elina Tervo esittelee rintavarustustaan viidakkomaisemissa – katso tyrmäävän seksikäs kuva! Elina Tervo tekee sen taas – poseeraa sensuellina bikineissä
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo