Remu Aaltosta törkeästi kiristäneelle kaksikolle tuomio – joutuvat vankilaan ja maksavat myös korvauksia
61-vuotias mies ja 39-vuotias nainen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa ehdottomiin vankeusrangaistuksiin Hurriganes-tähti Remu Aaltosen törkeästä kiristämisestä.
Miehellä on takanaan pitkä rikostausta ja hän sai törkeästä kiristyksestä yhden vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistuksen. Samasta rikosnimikkeestä tuomittu nainen puolestaan joutuu istumaan seitsemän kuukauden ehdottoman tuomion.
Lisäksi kaksikko joutuu korvaamaan Remulle yhteisvastuullisesti kärsimyskorvauksia 1 300 euroa, sekä tämän yli 4 500 euron oikeudenkäyntikulut.
Helsingin käräjäoikeuden lauselman mukaan kaksikko syyllistyi rikokseen, kun he menivät Remun asunnolle lokakuussa 2018 ja vaativat muusikkoa luovuttamaan heille noin 45 000 euron arvoisen Cadillac Escalade -auton. Tuomitut yrittivät myös saada Remua tekemään 60 000 euron tilisiirron, mutta se ei onnistunut.
Tuomiolauselmassa kerrotaan tekijöiden motiivina olleen kosto Remun väitetystä oikeudenvastaisesta teosta heidän läheiselleen. Asiasta suoritetun esitutkinnan perusteella Remua ei kuitenkaan syytetä asiassa.
Lue myös:
Uusista törkeistä rikoksista syytetty Niko Ranta-aho pidätettiin – poliisi otti miehen kiinni Stefan Thermanin omistamasta asunnosta
Sofia Belórf kommentoi tiukasti ex-rakkaansa Niko Ranta-ahon uusia syytteitä – ”Tosi surullinen juttu”
Tanssinopettaja Helena Ahti-Hallberg menetti rakkaan koiransa – ”Jäljellä lohduton ikävä”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti