Kuva: Petri Voutilainen
Rikosilmoituksen tehnyt Playboy-malli Erika Helin raivostui poliisille: ”Kehtaa vähätellä sitä, että huoritellaan julkisesti”
Portugalin Playboyssa poseerannut, Miss Suomi -kilpailusta tunnettu Erika Helin paljastaa Instagram-tilinsä Stories-osiossa tehneensä keväällä rikosilmoituksen kokemastaan nettikiusaamisesta. Häntä on omien sanojensa mukaan haukuttu somessa muun muassa huoraksi.
Nyt Helin kertoo, että hänen somekiusaajiensa nimet ja henkilöllisyydet on vihdoin saatu selvitettyä.
– Asia on siirtynyt poliisilaitokselle ja mulle soitettiin Espoosta tänään, että ”tämän niminen henkilö on kirjoittanut tätä ja tätä, ja kyllähän se täyttää kunnialoukkauksen kriteerit”, Helin sanoo Instagramissa.
Mallina työskentelevä Helin kertoo kuitenkin olleensa hyvin pettynyt tapaan, jolla poliisi käsitteli asiaa. Naisen mukaan puhelimessa ollut poliisi oli kysynyt häneltä, että onko tämä aivan varma, että asia on tarpeeksi vakava eteenpäin vietäväksi.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä. – Mua loukkaa aivan suunnattomasti se, että naispuolinen poliisi kehtaa soittaa mulle ja vähätellä sitä, että mua huoritellaan julkisesti. Ei kenenkään pitäis joutua kokee tommosta ja mun mielestä pitää olla esimerkkitapauksia siitä, että sä et yksinkertasesti mene nettiiin huorittelemaan ketään, Helin tilittää. Helin painottaa sitä, kuinka järkyttävää on, että auktoriteettiasemassa oleva henkilö vähättelee uhrin kokemaa rikosta. – Se johtaa semmoseen ilmapiiriin missä ei uskalleta raportoida vääryyksistä, Helin alleviivaa. – Omalla kohdalla se on johtanut sellaseen, että esimerkiks kun oon alaikäsenä joutunut seksuaalirikoksen uhriksi ja oon joutunut työpaikalla seksuaalisen ahdistelun kohteeksi, niin en oo uskaltanut niistä sanoa kellekään, vaikka olis pitänyt. 26-vuotias nainen muistuttaa, ettei seksuaalista väkivaltaa tai ahdistelua kohdannut uhri ole koskaan itse syyllinen kokemaansa vääryyteen. – Mä oon kokenut häpeää siitä (seksuaalisesta ahdistelusta) ja mä oon aatellut, että mä oon ite syyllinen siihen, koska mä oon joutunut siihen tilanteeseen. – Sen ei pitäis olla niin, vaan asenteiden pitäis muuttua ihan ruohonjuuritasolta niin, että uhri ei oo koskaan syyllinen. Näin yksinkertasta se on, Helin summaa. Lue myös: Playboy-missi Erika Helin julkaisi eroottisen seinäkalenterin – ”Upeita ja tunnelmallisia kuvia vuoden jokaiselle päivälle” Neitsyydestään julkisesti avautunut artisti Tuuli: ”Olen kuullut tarinoita, kuinka ihmiset ovat myöhemmin katuneet” HS: Benjamin Peltonen poseerasi vielä muutama vuosi sitten bikinipeppujen välissä – avautuu nyt: ”Sairaalloisinta aikaa”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Salkkarit-Ismon tarina on ollut kaikkea muuta kuin ruusuista – muistatko Ismon hurjimmat hetket?
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Salkkarit-Ismon tarina on ollut kaikkea muuta kuin ruusuista – muistatko Ismon hurjimmat hetket?
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!