
Rita Niemi-Manniselta tiukka kannanotto Aki Mannisen kommenteista nousseeseen kohuun – ”Te, menkää itseenne”
Tunnetun hyvinvointiyrittäjän Aki Mannisen voimakassanaiset puheet Selviytyjät-ohjelmassa ovat nousseet puheenaiheeksi sosiaalisessa mediassa.
Monien mielestä Manninen käyttäytyy epäasiallisesti Selviytyjissä kisaavia naisia kohtaan, sillä hän muun muassa kuvailee heitä Selviytyjät Suomi Extrassa ”kieroiksi kuin korkkiruuvit”. Lisäksi Manninen kommentoi ohjelmassa, että ”jos hänellä olisi tissit, olisi hän mennyt tyttöjen kerhoon” ja ettei hän voinut juonitella Selviytyjissä naisten kanssa, sillä ”hänellä on munat”.
Somessa käytävään keskusteluun ovat osallistuneet useat Selviytyjissä mukana olevat naiskilpailijat. Esimerkiksi bloggaaja Sara Vanninen ottaa aiheeseen kantaa oman Instagram-tilinsä Stories-osiossa.
– Minun mielestäni on helvetin vaarallista se, että näitä (kommentteja) ei tuomita esimerkiksi tuotannon puolelta millään tavalla. Koska se olisi nyt ihan äärimmäisen tärkeää, tuoda selkeästi esiin ja ilmi se, että tällainen puhe ei vain kuulu tähän päivään enää, Vanninen alleviivaa.
Nyt Mannisen vaimo, hyvinvointiyrittäjänä niin ikään toimiva Rita Niemi-Manninen on julkaissut Instagramissa tekstin, jossa hän puolustaa miestään.
– Tää mies on lempein ja ajattelevin mitä tiedän, Rita aloittaa kirjoituksensa.
– Te, jotka yhden jakson perusteella annatte tuomion tälle miehelle, menkää itseenne. Tosiasia oli se, että tämä mies kantoi joukkuettaan, toi ruuan pöytään, rakensi teltan, auttoi… ja se kaikki ei edes näkynyt kameroiden edessä, hän jatkaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Ritan mukaan on epäreilua, että somekansa tuomitsee ihmisen, jota ei tunne.
– En ymmärrä teitä NAISET, jotka haukutte tuntematta ihmistä!! ”Kiiltokuvakerho” on termi jota minäkin oon käyttänyt koko elämäni ihmisistä, jotka juoruaa selän takana, oli ne sitten miehiä tai naisia! Tissit löytyy naiselta (biologinen fakta) ja jos mies puhuu vaimostaan, niin mitä pahaa siinä on?!, Rita lataa.
Postauksensa lopussa Rita ylistää puolisoaan vuolain sanoin. Erityisesti hän kehuu Akin rehellisyyttä.
– Rakastan tätä miestä, ja rakastan hänen suoruuttaan, mikä tässä maailmassa tuntuu olevan katoava luonnonvara.
Lue myös:
Naiskilpailijat raivostuivat Aki Mannisen kommenteista Selviytyjissä – ”He*vetin vaarallista”
Aki Manninen perustelee putoamistaan Selviytyjistä – ”Minulla ei ollut jumalauta tissejä”
Selviytyjät nosti Herbalistin kiusaamismuistot pintaan – ”Musta tuntui siltä, että muut vihasi mua”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Koivujen saaga jatkuu: Mikolta yllättävä vaatimus
- Iida Vainiolta paljonpuhuva avautuminen – ”Meni suoraan mul tunteisiin”
- Kerttu Rissasen veti kännit julkkisbileissä – itki exälleen
- Huh! Iida Vainio jakoi lähes epätodellisen kuvan
- Helenalle erävoitto Koivujen erosaagassa
- Ex-huippumalli Anne Kukkohovin uudet tuulet – myy likaisia pikkuhousujaan ja arvioi peniksiä
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: viimein ulostulo suhteesta
- Lehti: Miniä syynä Beckhamien perheriitaan
- Kasinorakastajan blogi: Uusi Reactoonz lyö kaikki laudalta
- Iidan ja Archien podcast: tiukkaa arvostelua Mirellasta ja NHL-pelaajista
- Huh! Iida Vainio jakoi lähes epätodellisen kuvan
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: viimein ulostulo suhteesta
- Ex-huippumalli Anne Kukkohovin uudet tuulet – myy likaisia pikkuhousujaan ja arvioi peniksiä
- Helenalle erävoitto Koivujen erosaagassa
- Kerttu Rissasen veti kännit julkkisbileissä – itki exälleen
- Koivujen saaga jatkuu: Mikolta yllättävä vaatimus
- Lehti: Miniä syynä Beckhamien perheriitaan
- Kasinorakastajan blogi: Uusi Reactoonz lyö kaikki laudalta
- Iida Vainiolta paljonpuhuva avautuminen – ”Meni suoraan mul tunteisiin”