Robin todisti ampumavälikohtausta Los Angelesissa – ”Se oli aika hurja”
Uuden musiikin kilpailuun osallistuva laulaja Robin Packalén on julkaissut Instagramissa videon, jossa kertoo ikävästä tilanteesta Los Angelesissa. Hän oli suomalaisen tuottajan kanssa rapakon takana tekemässä UMK-kappalettaan, kun heidän naapurissa tapahtui ampumavälikohtaus.
– Istuin tietokoneen ääressä luurit päässä. Joonas tuli koputtamaan olkapäähän ja kertoi, että ulkona ammutaan. Siitä viisi minuuttia myöhemmin poliisin helikopteri pyöri spottivalon kanssa meidän kämpän yläpuolelle. Se oli aika hurja, Robin kertoo.
– Inglewood on alue, johon en menisi uudelleen tekemään musiikkia. Saman reissun aikana kävi, että yksi biisintekijä ilmoitti, ettei halua tulla kyseiselle alueelle. Sitten mentiin vähän paremmalle seudulle, hän jatkaa.
Robin tähtää Suomen euroviisuedustajaksi kappaleellaan Girls like you, joka on herättänyt mediassa ja kuuntelijoissa varsin ristiriitaisia tunteita. Kappale on ehditty lytätä, mutta se on kerännyt Spotifyssa tähän mennessä yli puoli miljoonaa kuuntelukertaa.
Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla