Rosanna Kulju sairastui masennukseen – puhuu rehellisesti raskaasta elämänvaiheestaan: ”Mikään ei tunnu miltään”
Tunnettu somevaikuttaja ja media-alan yrittäjä Rosanna Kulju sairastui syksyllä 2021 masennukseen ja uupumukseen. Kulju avautuu vaikeasta aiheesta Aki Linnanahteen luotsaamassa podcastissa.
– Mikään ei tunnu miltään. Ei odota tulevaisuudelta mitään, Kulju muistelee ohjelmassa vuoden takaisia tuntemuksiaan.
Kulju oli hiljattain kokenut eron, ja lisäksi hänellä oli useita työprojekteja päällekkäin, jotka aiheuttivat hänelle suurta stressiä.
– Kutsun kaivonpohjaksi. Olen miettiny myös sitä, miksi kukaan ei huomannut? nainen ihmettelee rehellisenä.
Huolestuttavat oireet johtivat Kuljun hakeutumaan lääkäriin. Kulju ei kuitenkaan saanut lääkäristä kaipaamaansa apua, sillä lääkäri epäili naisen sairastavan koronaa, vaikka siitä ei ollut Kuljun tapauksessa kyse.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lopulta Kuljulle määrättiin avuksi vain erilaisia rauhoittavia lääkkeitä, jotka eivät poistaneet Kuljun haasteiden juurisyytä.
Myöhemmin Kulju on päässyt käsittelemään masennustaan intensiiviterapiassa. Hän on kertonut asiasta avoimesti omalla Instagram-tilillään.
Kulju on myös siivonnut kalenteriaan ja pyrkinyt rauhoittamaan elämäänsä huomattavasti siitä, mitä se oli aikaisemmin.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Rosanna Kulju aikoo myydä kalliin kotinsa heti kun mahdollista – ”Tiedän tämän olevan luksusongelma”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa