Salatut elämät -tähti jätti sarjan – julkaisi haikean päivityksen: ”Välillä voi olla vaikea nähdä eteenpäin epävarmuuden keskellä”
Näyttelijä Juha Orpana ehti näytellä Salatut elämät -sarjassa psykiatri Robin Marklundia syksystä 2021 lähtien. Hänen viimeinen kohtauksensa sarjassa nähtiin maanantaina 17.4.
Nyt Juha avautuu sarjassa lopettamisesta Instagram-tilillään.
– Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Välillä voi olla vaikea nähdä eteenpäin epävarmuuden keskellä, mutta jälkikäteen katsoen voi nähdä kaikella olleen tarkoituksensa. Ja kuva näyttäytyä myöhemmin yllättävänkin kirkkaana, Juha kirjoittaa.
– Katson taakse kiitollisena ja erittäin uteliaana tulevaan. Uudet tuulet ovat saaneet puhaltaa jo hetken ja ei muuta kuin lisää tuulta purjeisiin. Ulkona fogelit sjungaa ja mollukka paistaa.. Aika nasta juttu, hän jatkaa.
Salatut elämät oli Juholle ensimmäinen iso tv-työ. Hänet on aiemmin nähty muutaman jakson sivurooleissa muun muassa tv-sarjoissa Syke, Karppi ja Ex-onnelliset. Näyttelemisen lisäksi Juhoa työllistää Karhun pojat -niminen yritys, joka toimittaa elokuva- ja tv-tuotantoihin näyttelijöitä viranomaisten rooleihin.
– Olemme mukana myös eri produktioiden suunnittelussa ja opetamme näyttelijöille muun muassa aseen käyttöä. Ryhmässämme on niin entisiä kuin nykyisiäkin poliiseja ja ihmisiä, joilla on muun muassa puolustusvoimataustaa, Juha avautui Metropolille huhtikuussa 2022.
– Minun oma taustani aseiden parissa on alkanut armeijasta, mutta olen harrastanut myös pitkään metsästystä. Tänä päivänä harrastan urheiluammuntaa ja sovellettua reseviläisammunta, johon olen kouluttautunut.
Lue myös:
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille