Kuva: Instagram Jasmin Voutilainen
Salkkarit-kaunotar kyllästyi vartalonsa arvosteluun ja julkaisi rohkean bikinikuvan: ”Aika ison kynnyksen asia mulle”
Salatut elämät -sarjassa Aino Kaukovaaraa esittävä Jasmin Voutilainen, 24, on saanut tarpeekseen vartalonsa arvostelusta, jota hän on saanut kokea lapsesta lähtien.
Voutilainen avautui asiasta sunnuntaina Instagram-tilillään julkaisemansa rohkean bikinikuvan yhteydessä.
– ”Syökö toi Jasmin mitään ikinä, kun se on niin laiha?” kaikuu kysymys varmaan viikoittain, milloin päin naamaa ja milloin netissä anonyymisti, Voutilainen kirjoittaa.
Näyttelijäkaunotar kertoo, että hänen painonsa on jostain syystä häirinnyt ihmisiä lapsesta saakka. Kyseessä ei ole ylipaino, vaan hoikkuus.
– Ja sitä kautta se on ollut mulle aina häpeän aihe, etenkin yläasteella ja lukiossa.
Voutilainen harmittelee, että hänen hoikkuutensa vaikuttaa olevan ongelma kaikille muille paitsi hänelle itselleen.
– Muistan, kun pari vuotta sitten olin maailman onnellisin kun sain nostettua painoani muutamilla kiloilla. Kovalla treenillä ja ruokamäärien jatkuvalla miettimisellä. Lopulta mietin miks mä teen tätä? Ja suurin syy oli, että mun oli pakko mahtua toisten luomaan muottiin.
Voutilainen ihmettelee, miksi vielä vuonna 2020 vartaloita saa arvostella, niin suurempia kuin hoikempiakin.
Voutilainen myös mietti, miksi kehopositiivisuus-ilmiö tuntuu koskevan vain isokokoisia ihmisiä.
– Miten oikeesti vielä vuonna 2020 skinnyshaming on ok? Mitä on kehopositiivisuus, jos lopulta se koskee vain ”isompia” ihmisiä? Miks mä en saa olla rauhassa mun kehossa sen kokosena kuin olen? Muutenkin laihuuden luullaan aina olevan jokin lottovoitto, josta ei voi tuntea häpeää, mutta silti se on asia josta halutaan piikitellä. Ikäänkuin koetaan oikeudekseen kommentoida asiaa miten huvittaa, koska ”sehän on laiha eikä läski, ei sitä voi haitata”.
Voutilainen ei mielellään julkaise vähäpukeisia kuvia itsestään.
– Tän kuvan lisääminen on aika ison kynnyksen asia mulle. Sä et tiedä tarinaa toisen kehon takana. On myös eriasia olla huolissaan, kuin päivitellä toisen painoa piikittelevästi. On tosi vaikeeta hyväksyä itsensä, jollei kukaan muukaan hyväksy. Kukaan, joka on sinut oman kroppansa kanssa, ei kommentoi toisen vartaloa ikävästi.
Jasmin Voutilainen on Salkkareiden lisäksi nähty mm. vuonna 2015 esitetyssä Martina ja hengenpelastajat -sarjassa ja sijoittunut vuonna 2017 Miss Helsinki -kilpailun ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Hän seurustelee Love Island -sarjasta tutun Ville Toivosen kanssa.
Alla Jasmin Voutilaisen bikinikuva.
Kuvat: Instagram
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa