Salkkarit-tähti Jasmin Voutilaisella karmiva vuoden aloitus: ”Mieli on tosi maassa”
Salatut elämät -sarjassa näyttelevä Jasmin Voutilainen paljasti Instagram-tilillään syyn pitkään somehiljaisuuteensa. Näyttelijän alkanut vuosi on ollut täynnä dramatiikkaa, eikä hän ole päässyt poistumaan kotoaan viikkoihin.
Voutilainen kertoo teloneensa ensin kätensä heti jouluaaton jälkeen ja joutui siksi viettämään viikon kotonaan käsi paketissa. Mutta siinä ei ollut vielä kaikki.
– Pari päivää uuden vuoden jälkeen tulin kipeäksi ja tein positiivisen kotitestin, Voutilainen kertoo Stories-osiossa ja lisää jääneensä saman tien karanteeniin, vaikka ei ollut viikkoon poistunut kodistaan paketissa olevan kätensä takia.
– Vasta viikon päästä kotitestistä pääsin oikeaan testiin. Virallisesta testistä tuli myös positiivinen tulos. Tähän mennessä olin ollut kotona jo 14 vuorokautta. Ensin käden ja lomalla iskeneen väsymyksen takia ja sitten sairastumisen takia.
Voutilaisen mukaan hänen oireensa kestivät pitkään eivätkä olleet helpoimmasta päästä. Eristys loppui jo vajaa viikko sitten, mutta hän päätti jatkaa omaehtoista karanteenia, sillä ei tuntenut oloaan vielä täysin terveeksi.
– Viime viikon lopulla ajattelin, että jes, selvisin! Kunnes lauantaina alkoi tulla flunssan oireita uudelleen. En ollut tässä välissä kerennyt tehdä vielä mitään tai poistua kotoa.
Viikonloppuna Voutilaisen kuume hipoi jo 40 astetta ja lääkärissä hänellä todettiin koronan jälkitautina angiina.
– Eli koko mun loma (viikkoa lukuunottamatta) meni sairastaessa ja edelleen jatkuu. Tänään on päivä 22. kotona ja alkaa ”vähän” seinät kaatumaan päälle. Tämä alkaa olla aika raskasta mielen päälle.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Salatut elämät -tähti Jasmin Voutilainen nauttii sinkkuelämästä: ”Nyt minulle on tärkeää olla yksin”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla