Sami Kuronen rehellisenä menneisyyden haavoista ja valinnoista – ”Siitä syntyi tietynlainen todistelun tarve”
Juontaja Sami Kuronen julkaisi Instagram-tilillään koskettavan rehellisen kirjoituksen, jossa pohtii menneisyyden haavoja ja niiden vaikutusta elämän valintoihin.
– Asia, joka ohjaa tekemisiämme ja valintojamme. Asia, joka kulkee mukanamme usein pinnan alla ja tiedostamatta. Jäin miettimään mikä mun haava on, Kuronen pohtii.
Kuronen kertoo tehneensä töitä pikkupojasta saakka ja rakastamansa radion parissa hän sai aloittaa jo 15-vuotiaana. Tuo maailma riuhtaisi voimalla mukaansa ja johti nopeasti siihen, että myös koulut jäivät kesken.
Isä ei poikansa päätöksestä pitänyt vaan olisi halunnut, että tämä opiskelisi itselleen ammatin. Kuronen kuitenkin pysyi päätöksessään ja muutti ”mielenosoituksellisesti” pois kotoa.
– Halusin näyttää itselleni, mutta ennen kaikkea faijalleni, että tulen pärjäämään omillani ja aikuisuuteen on oltava myös muita reittejä.
– Vasta nyt tajusin kunnolla, että siitä hetkestä syntyi itselleni tietynlainen todistelun tarve, joka kulki mukanani tavalla tai toisella useita vuosia.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kuronen myöntää, että koki muun muassa monen TV-tuotannon, juontokeikan ja radiotyön kohdalla tarvetta näyttää isälleen.
– Vaikka isäni ei ole koskaan todistelujani tarvinnut eikä varsinkaan pyytänyt koin tarvetta näyttää paitsi hänelle myös muille, että pystyn tähän vaikka koulut jäi. Typerää!
– Ihan yhtä typerää kuin se häpeä mitä tunnen jostain syystä edelleen vappuisin, kun sitä valkolakkia ei ole ollut päähän laittaa.
Vuosien myötä Kuronen on oppinut luottamaan siihen, että riittää, kun uskoo itseensä.
– Aina se ei ole helppoa, mutta silloin elämällä on tapana kyllä kantaa! Polkuja on monia, onneksi!
Lue myös:

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat

- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa