
Samuli Edelmann rakastui Katariina Kaitueeseen kesken intiimikohtauksen – paljastaa karun puolen alkoholinhuuruisesta suhde-elämästään!
Suomen menestyneimpiin muusikoihin ja näyttelijöihin lukeutuva Samuli Edelmann avaa elämäntarinansa tuoreessa Samuli – Pimeydestä valoon -kirjassa (Otava). Kirjan on kirjoittanut Johannes Lahtela, johon Edelmann tutustui aikoinaan alkoholisteille suunnatussa vertaistukiryhmässä.
Edelmann raitistui 20 vuotta sitten, pian tyttärensä Venlan syntymän jälkeen. Ennen korkin pistämistä kiinni ehti Edelmann elää varsin värikästä elämää, johon kuului runsas alkoholinkäyttö, ankara biletys ja villit naisseikkailut.
Uutuskirjasta paljastuu, että Edelmannin nuoruuden ihmissuhteita varjosti aina alkoholi. Hän tapaili menestyksensä kultavuosina lukuisia malleja ja näyttelijöitä. Yksi heistä oli suomalais-bulgarialainen huippumalli Vera Jordanova. Suhde päättyi kuitenkin siihen, että Edelmann joi naisystävänsä hajuvedet, eikä Jordanova kestänyt enää seurata vierestä kumppaninsa epästabiilia käytöstä.

Kirjassa kerrotaan myös Edelmannin ensirakkaudesta, Katariina Kaitueesta. Kaitue ja Edelmann tutustuivat toisiinsa Teatterikorkeakoulussa, jossa he opiskelivat samalla vuosikurssilla.
Edelmannin lempi Kaituetta kohtaan syttyi kesken intiimikohtausen kuvaamisen elokuvassa Ihmiselon ihanuus ja kurjuus.
– Katariina tukeutui Samulin leveisiin hartioihin, ja he antautuivat tilanteen vietäväksi. ”Poikki!” Ohjaaja keskeytti kohtauksen ja päästi muun työryhmän sisään makuuhuoneeseen säätämään valaistusta. Samuli ja Katariina vetivät peittoa suojakseen, he tarkkailivat toisiaan eri tavalla kuin ennen. Sillä hetkellä, peiton alla hihitellessä ja työryhmän hääriessä ympärillä, Samuli tajusi rakastuneensa ensimmäistä kertaa, kirjassa sanotaan.
Kaitueen ja Edelmannin välillä ei lopulta syntynyt mitään ystävyyttä suurempaa, sillä Kaitue ei vastannut Edelmannin tunteisiin. Edelmann kirjoitti tunteidensa pohjalta kappaleen Prinsessa, joka päätyi hänen esikoisalbumilleen.
Lue myös:
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti