Sanna Marin biletti Helsingin yössä – jätti pääministerille välttämättömän puhelimen kotiin
Pääministeri Sanna Marinin baarireissu nousi otsikoihin, kun Seiska uutisoi Marinin juhlineen lauantaina Helsinkiläisessä ravintolassa pilkkuun asti, vaikka hän sai illan aikana tiedon mahdollisesta altistumisestaan koronalle.
Lauantai-iltana kerrottiin ulkoministeri Pekka Haaviston positiivisesta koronatestistä. Sekä Marin, että Haavisto olivat perjantaina paikalla muun muassa valtioneuvoston kokouksissa, joten pääministeri oli ollut lähikontaktissa koronaan sairastuneen kanssa.
Iltalehden tietojen mukaan valtioneuvoston turvallisuusyksikkö yritti tavoittaa valtioneuvoston jäseniä lauantai-iltana tekstiviesteillä, joissa kerrottiin Haaviston tartunnasta ja kehotettiin hakeutumaan koronatestiin.
Marin myönsi Iltalehdelle, ettei hänellä ollut baarissa mukanaan valtioneuvoston puhelinta, johon valtioneuvoston ilmoitukset, kutsut ja hälytykset lähetetään ja joka tulisi olla aina mukana ja käyttövalmiudessa.
Tieto Haaviston koronatartunnasta kuitenkin tavoitti Marinin lauantaina baari-illan aikana, kun valtiosihteeri soitti Marinin mukana olleeseen eduskunnan puhelimeen.
Marin kertoi Iltalehdelle saaneensa tuolloin tiedon, ettei ministereitä aseteta karanteeniin, koska kaikilla on kaksi koronarokotetta. Niinpä Marin jatkoi baari-iltaa lähes aamuneljään asti.
– En ole osannut sitä kyseenalaistaa, koska samankaltainen toimintamalli on myös yleisesti kansalaisten osalta käytössä, Marin kommentoi Iltalehdelle.
Pääministeri kävi sunnuntaina koronatestissä, jonka tulos oli negatiivinen. Tästä huolimatta hän jää varotoimena pois myös itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksesta. Nyt ihmetelläänkin sitä, miksi pääministeri jatkoi juhlimista baarissa vaikka tiesi altistuneensa, mutta jäi pois itsenäisyyspäivän ohjelmasta.
Lähde: Iltalehti
Lue myös:
Sanna Marin juhli yhdessä kaksoismurhaajan kanssa – katso kuva!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino ilman rekisteröitymistä arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”