Sanna Ukkola paljastaa yhden koko kansan tunteman vieraan, joka ei ole suostunut hänen haastateltavakseen – ”Toivoisin, että hän tulisi”
Toimittaja Sanna Ukkola pitää AlfaTV-kanavalla omaa, Sanna Ukkola Live -nimistä ajankohtaisohjelmaa. Ohjelmassa haastatellaan Suomen eturivin poliitikkoja, päättäjiä ja asiantuntijoita erilaisista ajankohtaisista ilmiöistä.
Nyt Ukkola paljastaa, että hänellä on ollut joidenkin poliitikkojen kohdalla hankaluuksia saada näitä haastateltavakseen. Esimerkiksi pääministeri Sanna Marin (sd.) ei ole toistaiseksi päässyt paikalle.
– Pääministeriä olen pyytänyt, mutta en ole saanut häntä. Toivoisin, että hän tulisi vielä vieraakseni ohjelmaan, Ukkola toteaa Metropolille.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Ukkolan mukaan poliitikot ovat yleensä mukavia haastateltavia.
– Poliitikot ovat tavallisesti kivoja. Mutta välillä heitä on hankala saada vastaamaan kysymyksiin, Ukkola virnistää.
Hän ottaa esimerkiksi Vihreiden puheenjohtajan, Maria Ohisalon, joka vieraili syyskuussa Sanna Ukkola Live -ohjelmassa. Ukkola tenttasi Ohisaloa Elokapina-ympäristöliikkeestä, joka on mielenosoituksissaan muun muassa tukkinut osan Mannerheimintietiestä.
– Kysyin Ohisalolta, tuomitseeko hän Elokapinan, mutta ei hän halunnut vastata. Ohisalo oli ihan korrekti ja ystävällinen, mutta häneltä oli melko hankalaa saada suoraa vastausta kysymyksiin, toimittaja kertoo.
– Vähän sama, miksi Jussi Halla-aho (ps.) ei halua tuomita vihapuhetta. Ohisalo katsoo, ettei hän voi menettää äänestäjiään. Se on toki ihan ymmärrettävää, Ukkola tiivistää.
Lue myös:
Sanna Ukkolalta voimakas kannanotto – laukoo suorat sanat feminismistä: ”Käänteistä rasismia”
Sanna Ukkola paljastaa syyn, miksi päätti osallistua tv-realityihin – ”Ihmiset suuttuvat minulle”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sara Siepiltä paljastus parisuhteesta: ”Tuntuisi väärältä”
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”