Kuva: Instagram @sarachafak
Sara Chafak avautuu somessa lapsuudessa kokemastaan kiusaamisesta: ”Se on jättänyt aika isot arvet”
Yrittäjä, malli ja artisti Sara Chafak, 30, avautui vuodenvaihteessa siitä miksi hän ei ole jakanut asioitaan sosiaalisessa mediassa. Taustalta löytyy syitä, jotka juontavat kaunottaren lapsuuteen.
– Tämä vuosi on ollut häikäilemättä elämäni eriskummallisin vuosi tähän asti! Niin paljon on tapahtunut vain vuodessa. Niin paljon myös opittu uutta.
Sara kertoo somen olevan hänelle lähinnä työväline ja kuvapäiväkirja, jossa hän on jakanut vain pienen osan omasta elämästään. Kaunotar kuitenkin paljastaa, että aikoo tänä vuonna yrittää avata elämäänsä hieman enemmän.
– Olen luonteeltani hieman vaikeasti lähestyttävä henkilö ja minulla on siihen syyni. Lapsuus ei ole koskaan ollut kovin ruusuilla tanssimista ja on jättänyt aika isot arvet aikuisikään asti. Kokemukset ovat muun muassa estäneet minua luottamasta ihmisiin.
Juuri kiusaamisen takia Sara ei kovin herkästi uskalla olla kaikissa sosiaalisissa tilanteissa oma itsensä.
– Se ei ole okei. Mun mielestä jokaisen pitäisi saada olla täysin oma itsensä aina. Sosiaaliset tilanteet ahdistavat usein ja tykkään vetäytyä kuoreeni jossa saan hengittää eikä ketään pysty mua satuttamaan. Muutokset eivät tapahdu päivässä. Tähän ikään päästyäni olen tajunnut monia asioita uudesta näkökulmasta ja on rikkaus oppia uutta.
– Päätin, että tästä eteenpäin olen anteeksi pyytämättömästi oma itseni! Ole sinäkin. Me eletään vain kerran ja kuka tietää kuinka pitkään, joten eletään täysillä!
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Anna: Sara Chafak salasi suhteensa Jeffrey Lawmaniin liki kahden vuoden ajan: ”Kumppanini on ihan päinvastainen kuin oma isäni” Sara Chafak lipoo huuliaan seksikkäässä lähikuvassa – katso kaunottaren kuuma poseeraus
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet