
Sara Chafak ja Jeffrey Lawman raivostuivat kohuotsikoista – rehellinen tilitys julki: ”Olen nuoruuteni elänyt kädestä suuhun”
Julkkispariskunta Sara Chafak ja Jeffrey Lawman tähdittävät Rikkaat ja rahattomat -ohjelmaa, jonka tuoreen kauden ensimmäinen jakso nähdään tänään keskiviikkona (29.3.) Nelosella ja Ruudussa.
Sarjan avausjaksossa Sara ja Jeffrey vaihtavat viikon ajaksi sekä koteja että budjetteja kotihoidon tuella elävän, kahden lapsen äidin Tinja Poolan kanssa.
Jo ennen jakson ilmestymistä ovat Sara ja Jeffrey joutuneet massiivisen kohun keskiöön. Useat eri suomalaismediat ovat laatineet ohjelman perusteella otsikoita, joissa muun muassa annetaan ymmärtää, ettei Jeffrey olisi koskaan elämässään käyttänyt julkista liikennettä. Lisäksi otsikoiden välityksellä on kerrottu Saran murtuneen ohjelmassa kyyneliin saadessaan käyttöönsä 89 euron suuruisen viikkobudjetin.
Rikkaissa ja rahattomissa Saran ja Jeffreyn viikkobudjetiksi on määritelty 1900 euroa. Ohjelman tuottaja Inkeri Jylhä kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa kyseisen summan pitävän sisällään kaiken vuoden aikana käytetyn rahan, mihin voi kuulua esimerkiksi säästäminen, lomamatkat, hyväntekeväisyys, vaatteet, kellot ja autokulut.
– Osallistujat eivät kuluta tuota summaa joka viikko elämässään, vaan se on laskettu keskiarvoksi, Jylhä avaa Ilta-Sanomille.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Nyt sekä Sara että Jeffrey ovat ottaneet kantaa ohjelman seurauksena syntyneeseen kohuun omilla Instagram-tileillään. Molempien mielestä median laatimat uutisotsikot ovat olleet harhaanjohtavia, eivätkä ne todellisuudessa kerro mitään heidän elämästään.
Ensimmäisenä suunsa aiheesta avasi Jeffrey. Mies julkaisi Instagramin Stories-osioon liudan julkaisuja, joissa oikoo ohjelmasta syntyneitä väärinkäsityksiä.
– En siis todellakaan käytä 1900€ viikossa. Eikä tuu itku 89€ viikossa. Olen elämäni aikana käyttänyt julkisia. Sara tietää mitä ruoka maksaa kaupassa, Jeffrey latelee Stories-osiossaan.
Jeffrey mukaan Sara purskahti ohjelmassa itkuun sen vuoksi, että muistot naisen omasta nuoruudesta yksinhuoltajaäidin kanssa tulvivat mieleen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Sara on uudelleenpostannut miesystävänsä päivitykset omassa Stories-osiossaan. Myös hän haluaa tuoda esille totuuden kohuotsikoiden takaa.
– Ainoa syy sille, miksi ruoan hinta saa mun karvat nousemaan pystyyn siellä kaupassa on sen takia, koska ruoan hinta on överikallista nykyään ja kaikilla ei ole varaa enää valita välttämättä sit terveellisempää vaihtoehtoa (tähän kuuluu myös moni perheenjäseneni) ja tästä syystä näin empaattisena ja herkkänä ihmisenä tämä epäreilu asia satuttaa mua kovasti, Sara kuvailee.
– Itku ei tule siitä, että on 89€ viikossa vaan siksi, koska tiedän miltä struggle tuntuu kun nuoruuteni elänyt kädestä suuhun ja ”eioota tarjolla” viikosta toiseen! Muistot nousivat pintaan ohjelmaa tehtäessä, hän painottaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Sara alleviivaa, että hänen oma äitinsä on varsin tyytyväinen elämäntilanteeseensa, vaikka rahaa onkin niukasti.
– Itse lupasin itselleni jo nuorena, että rakennan itselleni sellaisen elämän, että voin auttaa perhettäni eikä kaupassa tarvitse miettiä, että otanko säilöntäaineettoman ruoan vai sen prosessoidun, sairauksia aiheuttavan tuotteen. Mun mielestä jokaisella pitäisi olla oikeus puhtaaseen ja ravintorikkaaseen ravintoon!
Kirjoituksessaan Sara kommentoi myös väitettä siitä, etteivät hän ja Jeffrey olisi tottuneita käyttämään julkisia kulkuvälineitä.
– Mitä julkisiin tulee, juuri tänään käytän julkisia, not a big deal kun kaupungissa syntyneenä olen tottunut julkisia koko ikäni muutenkin käyttämään! nainen summaa.

Lue myös:
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Muistatko vielä Antti Rinteen pekonipastan? Tässä kohuresepti, joka sisältää yli 10 000 kilokaloria
- Lähes 20 vuotta sinkkuelämää viettänyt Cristal Snow on päättänyt antaa rakkaudelle mahdollisuuden – ”Aion mennä baareihin ja flirttailla”
- Teemu Packalén joutuu isoon leikkaukseen – ”Valehtelisin, jos sanoisin, ettei mua jännitä”
- Jesse Kaikuranta yllättää romanttisella kuvalla – löysikö suosikkilaulaja rinnalleen uuden kumppanin?
- Tässä ovat Love Island Suomen upeat sinkut – mukana muun muas TikTok-tähtiä ja wellnessmalli
- Kasinorakastajan blogi: Toukokuun parhaat uudet pelit
- Kristiina Komulainen avautuu ikävästä välikohtauksesta tuntemattoman naisen kanssa – ”Kyseessä rikos tai parikin nimikettä”
- NHL-tähti Patrik Laineen uusi rakas on näyttävä fitnessmalli, joka koki suuren tragedian 14-vuotiaana – katso kuvat kaunottaresta!
- Pitkää vankilatuomiota suorittava Niko Ranta-aho sai opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta – näin kommentoi ex-rakas!
- Wau, mikä muodonmuutos! Salatut elämät -tähti Olga Heikkala esitteli uuden hiustyylinsä
- Jesse Kaikuranta yllättää romanttisella kuvalla – löysikö suosikkilaulaja rinnalleen uuden kumppanin?
- Mika Salolta rajuja syytöksiä ex-kumppanistaan: ”Soittelee, haukkuu, uhkailee ja vainoaa”
- Tässä ovat Love Island Suomen upeat sinkut – mukana muun muas TikTok-tähtiä ja wellnessmalli
- Teemu Packalén joutuu isoon leikkaukseen – ”Valehtelisin, jos sanoisin, ettei mua jännitä”
- Wau, mikä muodonmuutos! Salatut elämät -tähti Olga Heikkala esitteli uuden hiustyylinsä
- NHL-tähti Patrik Laineen uusi rakas on näyttävä fitnessmalli, joka koki suuren tragedian 14-vuotiaana – katso kuvat kaunottaresta!
- Essi Unkuri paljastaa Selviytyjät-sarjan karut seuraukset – sai ikäviä vammoja: ”Ne mätänivät”
- Miss Suomi -kilpailun semifinalistit on valittu – mukana muun muassa Rantabaari-sarjasta tuttu näyttelijä, transnainen ja oikeustieteen opiskelija!
- Kristiina Komulainen avautuu ikävästä välikohtauksesta tuntemattoman naisen kanssa – ”Kyseessä rikos tai parikin nimikettä”
- Pitkää vankilatuomiota suorittava Niko Ranta-aho sai opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta – näin kommentoi ex-rakas!