Sara Sieppi loksautti leuat Espanjassa – ”Käsittämättömän kaunis”
Somevaikuttajana ja ex-missinä tunnettu Sara Sieppi lomailee parhaillaan Espanjan Marbellassa jalkapallopuolisonsa Pyry Soirin kanssa.
Viihdelehti Seiska uutisoi Siepin ja Pyryn lomasta, sillä lehteen otti yhteyttä Marbellassa lomaileva suomalaisturisti, joka kiinnitti näyttävään pariskuntaan huomiota vanhan kaupungin kaduilla.
– Olimme ystäväni kanssa kävelemässä Marbellan vanhassa kaupungissa. Oli tosi nätti ja lämmin ilta. Sitten huomasin Saran ja Pyryn. Ei heistä voinut erehtyä, silminnäkijä kertoo.
– He vaikuttivat pähkäilevän melko pitkään eri ravintolavaihtoehtoja, mutta eivät lopulta löytäneet mieleistään ravintolaa. Jonkin ajan kuluttua he jatkoivat matkaansa illan pimeyteen. Sara ja Pyry vaikuttivat hyvin onnellisilta keskenään.
Erityisen paljon kehuja sai Saran kirkkaankeltainen maximekko.
– Sara oli liikenteessä hyvin laittautuneena ja tosi kauniina. Onhan hän ihan käsittämättömän kaunis. Mekko oli mielestäni kaikkinensa upea keltainen luomus. Siinä kauniissa kesäisessä mekossaan ja korkokengissään Sara viuhtoi menemään.
– He olivat niin näyttävä ja fiini pariskunta, että herättivät kyllä huomiota kävellessään, silminnäkijä kertoo.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa