Seiska: Archie Cruz suuteli mysteerinaista kapakassa – Missä Iida?
Huh huh! Vasta taannoin Iidaansa kosinut Archie Cruz on yhytetty helsinkiläisestä baarista kuhertelemassa mysteerinaisen kanssa. Archie on myöntänyt tekonsa Seiskalle.
Iidan ja Archien suhteesta eivät vauhdikkaat käänteet tunnu loppuvan. Pariskunta meni viime vuonna kihloihin, mutta on sen jälkeen eronnut ja pakannut taas yhteen useita kertoja.
Pariskunta on viime aikoina kuitenkin vakuutelleet, että kaikki olisi suhteessa hyvin.
Nyt Archie oli kuitenkin bongattu suutelemassa nuorta mysteerinaista Helsingin Lepakkomies-kuppilassa. Iida on Instagramin perusteella puolestaan samanaikaisesti viettänyt viikonloppua ystävänsä luona Tampereella.
Seiskan lukija toimitti Seiskalle kuvamateriaalia Archien ja mysteerinaisen kiihkeästä illasta. Lukijan mukaan he tulivat baariin noin kello yhdeksän aikaan illalla. Archie ja nainen istuivat kahdestaan pöydän äärellä, ja he olivat jatkuvasti toistensa kimpussa.
”Oli kyllä todella intohimoista menoa heidän välillään, ja he vaikuttivat siltä, etteivät he piitanneet muiden katseista”, lukija kertoo.
Archie on kuitenkin kihloissa Vainion kanssa, joten kuumaa illanviettoa toisen naisen kanssa voidaan pitää lievästi yllättävänä vetona.
Lähde: Seiska
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Kasinorakastajan blogi: Mihin meitä viet ministeri Rantanen?
- Vyyhti Prinssi Harryn ympärillä kiristyy – ”Hänen on aika lähteä kotiin”
- Kerttu Rissaselta paljastus Amanda Harkimosta – Amanda kertoo käskyttäneensä Kerttua
- Sanna Marinilta harvinainen perhepäivitys
- JP Kukkosen ex-vaimo Netta katosi eron myötä julkisuudesta – luksus kelpaa edelleen
- Asiantuntija teilaa Meghanin kauneusvinkin – varoittaa katsojia
- Rita Niemi-Manninen paljastaa: Asumusero
- Kerttu Rissaselta paljastus Amanda Harkimosta – Amanda kertoo käskyttäneensä Kerttua
- Prinsessa Catherine kertoi eronneensa prinssi Williamista – William dumppasi puhelimitse