Seiska: Armi Aavikon Anja-äiti raivostui Dannylle – ”Eikö tällä vaarilla ole muita meriittejä esiintyä julkisuudessa?”
Musiikkineuvos Danny on puhunut lukuisissa lehtihaastatteluissa suhteestaan edesmenneeseen Miss Suomeen Armi Aavikkoon. Tämä ei ole miellyttänyt Armin äitiä Anja Aavikkoa, 93, joka on päättänyt kommentoida ensimmäistä kertaa tyttärestään esitettyjä väitteitä.
– Armin kuolemasta tulee tammikuussa kuluneeksi 20 vuotta ja haluaisin lopultakin, että tyttäremme saisi nukkua ikiuntaan rauhassa. Antaisi myös minun ja myös Armin sisarusten elää rauhassa ilman jatkuvaa tuskaa. Se ei ole kuitenkaan mahdollista niin kauan kuin Danny nostaa omia tarinoitaan julkisuuteen, Anja Aavikko kertoo Seiska-lehdelle.
Dannyn viime aikaisten puheiden takia Anja on ollut syvästi järkyttynyt ja joutunut turvautumaan rauhoittavaan lääkitykseen.
Danny on nostanut säännöllisesti esille Armin alkoholinkäytön sekä avioitumisaikeet. Danny paljasti hiljattain Radio Suomen Suuressa Armi-illassa Armin kosineen häntä.
– Kun se hetki tuli, jolloin Armi kysyi, että mennäänkö naimisiin, niin vastasin siihen joo. Edellyttäen ettet enää juo viinaa ja jätät tuon seurueen.
Dannylla oli ehtona avioitumiselle, ettei Armi koske enää alkoholiin ja jättäisi epämääräisen kaveriporukan.
Äidin mukaan väite kosinnasta on täysin perätön.
Anja toivookin, että Danny voisi vihdoin lopettaa Armin haudalla hyppimisen.
– Eikö tällä vaarilla ole muita meriittejä esiintyä julkisuudessa kuin minun rakas tyttäreni? Mikä kuningas hän luulee olevansa, kun parjaa vainajaa? Anja toteaa lehdelle.
Armi menehtyi tammikuussa 2002 keuhkokuumeeseen.
Lähde: Seiska
Lue myös:
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Salkkarit-Ismon tarina on ollut kaikkea muuta kuin ruusuista – muistatko Ismon hurjimmat hetket?
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt