Kuva: Instagram @rawrane
Seiska: Espanjalaisessa ”luksusvankilassa” virunut Niko Ranta-aho siirrettiin Suomeen!
Liikemies Niko Ranta-aho on siirretty espanjalaisesta ”luksusvankilasta” Suomeen keskiviikon aikana, uutisoi Seiska. Nikon asianajaja Hannu Kaitaluoma vahvisti Nikon saapuneen Suomeen keskiviikkoiltana.
– Kuulin myös, että hän olisi koneessa. Niko ei ole vastustanut luovuttamista, vaan hän on ilmoittanut haluavansa tulla Suomeen mahdollisimman pian. Helsinki-Vantaalta hänet todennäköisesti viedään Tampereelle, Kaitaluoma kertoi Seiskalle.
Niko otettiin 12. tammikuuta kiinni Espanjan Marbellassa epäiltynä kahdesta uudesta törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeästä veropetoksesta. Nikon epäillään jatkaneen rikollisia toimia senkin jälkeen, kun hän pääsi vapaaksi Katiska-jutun tutkintavankeudesta viime kesänä.
Espanjan poliisin mukaan monista huumerikoksista syytetty Niko suunnitteli pakoa Afrikkaan. Espanjan poliisi kertoo tutkineensa Ranta-ahon kiinnioton myötä kaksi asuntoa Marbellasta, joista takavarikoitiin yhteensä 30 000 euroa, puhelin ja tietotekniikkaa. Poliisin mukaan Ranta-aholla oli kiinniottotilanteessa mukanaan 1 400 euroa rahaa, puhelin ja pankkikortteja. Kiinniottoa edelsi 1,5 vuoden poliisitutkinta.
Lähde: Seiska
Lue myös:
Turun hovioikeus hylkäsi Niko Ranta-ahon kantelun vangitsemisestaan
Espanjan poliisi: Niko Ranta-aho aikoi paeta Afrikkaan – epäillään ekstaasin salakuljetusverkoston johtajaksi
Sofia Belórf kommentoi tiukasti ex-rakkaansa Niko Ranta-ahon uusia syytteitä: ”Tosi surullinen juttu”
LUE MYÖS:
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan