Seiska: Haavisto kertoo miksi hän ei pusutellut Antonion kanssa
Haavisto hävisi tiukassa presidenttikilvassa Alexander Stubbille.
Alexander Stubb valittiin Suomen tasavallan 13. presidentiksi. Asia varmistui eilen 11.02.2023, kun Alex sai 52,7 prosenttia kansan äänistä. Ero Stubbin ja Haaviston välillä oli kaikkien aikojen niukoin.
Vaaliväittelyt sujuivat suorastaan historiallisen herrasmiesmäisesti ja kaikki presidenttiehdokkaat kunnioittivat toisiaan.
Vaalien aikana saatiin kuitenkin kuohuntaa, kun Yle nosti useaan otteeseen esille Pekan seksuaalisen suuntautumisen.
Pekka kommentoi Seiskalle
Pekka palasi vaalivalvojaisiin myöhään sunnuntai-iltana ja myös Alexander Stubb piipahti juhlissa voittonsa jälkeen.
Seiskan toimittaja kysyi Haavistolta tämän mielipidettä seksuaalisen suuntautumisen ympärillä velloneeseen keskusteluun.
– Ehkä se Ylen lähestymiskulma oli vähän yllättävä, että se tuli siinä heidän ensimmäisen kierroksen vaalivalvojaisissaan. Totta kai seksuaalisesta suuntautumisesta saa ja pitää puhua, mutta ehkä tässä toisen kierroksen kohdalla… Siinä olisi voinut olla toisenlainen ajoitus, Pekka totesi Seiskan toimittajalle.
Pekka ja Antonio eivät pusutelleet
Vaaleja seuranneet henkilöt panivat merkille etteivät Pekka ja Antonio osoittaneet toisilleen kummoisia hellyydenosoituksia. Alexander Stubb nimittäin pusutteli Suzanne-vaimoaan useampaan otteeseen.
– Onko siis niin ettei Suomi sittenkään ole vielä valmis moisille rakkaudenosoituksille, Seiskan reportteri kysyi.
– Niin no, en tiedä. Kukin tekee sellaisia suudelmia kuin haluaa, Haavisto totesi.
Lähde: Seiska.fi
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”