Seiska: Ilkka Kanerva tapasi salarakasta työmatkoillaan – ”Hänellä oli tosi tylsää!”
Seiska uutisoi viime viikolla kokoomuksen kansanedustajan Ilkka Kanervan, 72, vokotelleen ja tapailleen vuosikausien ajan keski-ikäistä helsinkiläisnaista siitä huolimatta, että hän on ollut viime vuodesta lähtien naimisissa pitkäaikaisen kumppaninsa Elina Kanervan (o.s. Kiikko) kanssa.
Nainen kertoi Seiskalle, että intiimiä viestittelyä on jatkunut vuodesta 2017 lähtien. Viesteissä Kanerva Seiskan mukaan kehuu naista ja pyytää tätä lähettämään itsestään kuvia sekä tapaamaan itsensä.
– Kyllä niistä viesteistä näkyi, että Ilkka halusi puhua erotiikasta. Lähetimme toisillemme myös kuvia. Hänen kuvansa olivat ihan siistejä, kaikissa oli housut jalassa, nainen naurahti Seiskalle.
Yhteydenpito johti naisen mukaan myös tapaamisiin.
– Olemme tavanneet vuosien mittaan todella usein. Olemme olleet hotelleissa, ja hän on ollut myös minun luonani.
Naisen mukaan Kanerva tapasi häntä ollessaan työmatkoilla Helsingissä.
– Joskus kävimme yhdessä ihan vaan illallisella, muun muassa hotelli Marskissa ja Merimakasiinissa. Muodikkaissa ja kivoissa paikoissa. Ei hän yhtään yrittänyt peitellä tai salailla mitään, sitä ihmettelinkin.
Naisen mukaan Kanerva on herrasmies ja hyvä keskustelija.
– Jotenkin minulla oli sellainen tunne, että hänellä on todella tylsää. Puhuimme monen tunnin puheluita, keskustelimme muodista, elämästä, ihan kaikesta. Hän on viisas ja mielenkiintoinen keskustelija, osaa kysyä ja kuunnella.
Lähde: Seiska
Kuva: Wikimedia Commons
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan